Koko aamupäivän oli Fantine synkkä ja alakuloinen, puhui vähän ja hypisteli lakanaansa, mutisten hiljaa laskelmia, jotka tuntuivat tarkottavan välimatkoja. Hänen silmänsä olivat kuopallaan ja tuijottavat. Ne näyttivät melkein sammuneilta, mutta aika ajoin sytähtivät ne jälleen ja hohtivat kuin tähdet. Tuntuu kuin täyttäisi erään synkeän hetken lähetessä taivaallinen valo ne, joista maallinen valo pakenee.
Joka kerta kun sisar Simplice kysyi hänen vointiansa, vastasi hän muuttamattomasti: "Hyvin. Haluaisin nähdä herra Madeleinen".
Muutamia kuukausia aikaisemmin, hetkellä, jolloin Fantine oli kadottanut viimeisen kainoutensa, viimeisen häpynsä ja viimeisen ilonsa, oli hän itsensä varjo; nyt oli hän vain itsensä haamu. Ruumiillinen huonous oli täydentänyt siveellisen huonouden työn. Tämän kahdenkymmenenviiden vanhan tytön otsa oli kurttuinen, posket sisäänpainuneet, nenä rumentunut, hampaat näkyvissä, iho lyijynharmaa, kaula luiseva, olkaluut ulkonevat, jäsenet hennot ja kullankeltaisista hivuksista puolet harmaita. Ah, miten äkkiä sairaus tekeekään vanhan!
Puolenpäivän aikoihin palasi lääkäri, antoi muutamia määräyksiä, kyseli, oliko herra pormestaria jo näkynyt sairashuoneessa ja pudisti päätään.
Herra Madeleinen oli tapana tulla katsomaan Fantinea kello kolmelta.
Koska täsmällisyyskin kuuluu hyvyyden avuihin, oli hän täsmällinen.
Puoli kolmen aikaan alkoi Fantine tulla rauhattomaksi. Kahdenkymmenen minuutin kuluessa kysyi hän ainakin kymmenen kertaa nunnalta: "Sisareni, mitä kello on?"
Kello löi kolme. Kolmannella lyönnillä kohousi Fantine istualleen, hän, joka tavallisesti kykeni tuskin liikahtamaankaan vuoteessaan; hän liitti laihtuneet, keltaiset kätensä jonkunlaiseen suonenvedon tapaiseen puristukseen ja nunna kuuli hänen rinnastaan lähtevän tuollaisen syvän huokauksen, joka tuntuu huojentavan ylenmäärin rasitettua sydäntä. Sitten Fantine kääntyi tuijottamaan oveen.
Ei ketään tullut sisään; ovi ei avautunut.
Hän jäi tähän asentoon neljännestunniksi, katse oveen kahlittuna, liikkumatta ja ikäänkuin hengitystään pidättäen. Sisar ei uskaltanut puhutella häntä. Kirkon tornikello löi neljänneksen yli kolme. Fantine vaipui tyynyilleen.
Hän ei lausunut sanaakaan, vaan ryhtyi jälleen hypistelemään lakanaansa.