Kului puoli tuntia, kului tunti. Ei ketään tullut. Joka kerta kun kello löi, kohousi Fantine istualleen ja tuijotti oveen; sitten vaipui hän makuulle taas.
Voi aivan selvästi huomata hänen ajatuksensa, mutta hän ei lausunut mitään nimeä, ei valittanut, ei moittinut. Hän vain yski kamalasti. Tuntui kuin olisi pimeys hiljaa laskeutunut hänen päälleen. Hän oli aivan lyijynharmaa, ja hänen huulensa olivat siniset. Hän hymyili silloin tällöin.
Kello löi viisi. Silloin kuuli sisar hänen sanovan hyvin hiljaa ja lempeästi: "Mutta koska minä menen pois huomenna, pitäisi hänen tuleman tänään!"
Sisar Simplice oli itsekin kovin hämmästynyt herra Madeleinen viipymisestä.
Fantine tähysteli vuoteensa kattoverhoja. Hän näytti muistuttelevan jotakin. Äkkiä rupesi hän laulamaan äänellä heikolla kuin henkäys. Nunna kuunteli.
Laulu oli vanha tuutulaulu, jolla hän oli usein Cosetten uneen uuvuttanut; se ei ollut viiteen vuoteen muistunut hänen mieleensä, koska ei hänellä enää ollut lasta. Hän lauloi sitä niin surullisella äänellä ja niin vienolla sävelellä, että se hellytti yksinpä nunnankin kyyneleihin. Sisar, joka kylläkin oli tottunut sydäntäsärkeviin näkyihin, tunsi vesikarpalon vierähtävän poskelleen.
Kello löi kuusi. Fantine ei näyttänyt sitä kuulevankaan. Hän ei näyttänyt enää kiinnittävän huomiota mihinkään ympärillään tapahtuvaan.
Sisar Simplice lähetti palvelustytön tiedustelemaan tehtaan portinvartijattarelta, oliko herra pormestari jo palannut kotiin ja eikö hän pian saapuisi sairaalaan. Tyttö palasi hetkisen kuluttua.
Fantine ei vielä liikahtanutkaan, vaan näytti tykkänään vaipuneen omiin ajatuksiinsa.
Palvelustyttö kertoi hyvin hiljaa sisar Simplicelle, että herra pormestari oli jo ennen kuutta aamulla lähtenyt matkalle valkean hevosen vetämillä pikkurattailla, tällaiseen kylmään ilmaan, yksinään, ilman kyytimiestä; ei tiedetty edes tietä, mitä hän oli mennyt; muutamat sanoivat nähneensä hänen kääntyneen Arrasin tielle, toiset väittivät taas tavanneensa hänet Pariisin tiellä. Hän oli lähtiessään ollut niinkuin tavallisestikin hyvin lempeä, ja oli vain sanonut portinvartijattarelle, ett'ei häntä tarvitsisi odottaa tänä yönä.