Sillävälin kun molemmat naiset kuiskuttelivat selkä päin Fantinen vuodetta, sisar kysellen, palvelustyttö vastaillen, oli Fantine tuolla muutamien elimiä tuhoavain tautien kuumeenomaisella ketteryydellä, jossa terveen ihmisen voimakkaat liikkeet yhtyvät kuolemaan tuomitun kauhistuttavaan heikkouteen, noussut polvilleen vuoteelleen, nojaten nyrkkiin pusertuneilla käsillään peitteeseen, kurottaen päätään uudinten raosta. Hän kuunteli. Yht'äkkiä hän huudahti:
"Te puhutte herra Madeleinesta? Miksi kuiskailette? Mitä hän on tehnyt?
Miks'ei hän tule?"
Hänen äänensä oli niin tuima ja kolea, että naiset luulivat kuulleensa miehen äänen; he kääntyivät säikähtyneinä.
"Vastatkaa!" huusi Fantine.
Palvelustyttö sopersi:
"Portinvartijatar sanoi vaan minulle, ett'ei hän voi tulla tänään".
"Lapsukaiseni", sanoi sisar, "rauhottukaa, asettukaa lepäämään".
Fantine jatkoi asentoaan muuttamatta lujalla, käskevällä äänellä:
"Eikö hän voi tulla? Miksi ei? Te tiedätte syyn. Te siitä äsken keskenänne kuiskuttelitte. Tahdon tietää sen".
Palvelustyttö ehätti kuiskaamaan nunnan korvaan: