Ahdistaa oikein sydäntä, kun näkee noiden mustapukuisten ryhmäin kuiskivan hiljaa oikeussalin kynnyksellä. Harvoin tapahtuu, että lähimäisenrakkautta tai sääliä esiintyy heidän sanoissaan. Useimmiten esiintyy niissä jo edeltäpäin lausuttuja tuomioita. Kaikki nämä ryhmät näyttävät tarkastelevasta, ajattelevasta katsojasta pelottavilta mehiläiskeoilta, joissa surisevat henget laativat yksissä tuumin kaikenlaisia hirveitä rakennuksia.
Tämä avara sali, jota valaisi vain yksi ainoa lamppu, oli entinen piispan sali, ja sitä käytettiin nyt odotushuoneena. Kaksipuolinen, tällä hetkellä suljettu ovi erotti sen toisesta suuremmasta huoneesta, missä oikeus istui.
Pimeys oli niin vahva, ett'ei hän pelännyt kääntyä ensimäisen lakimiehen puoleen, jonka tapasi.
"Herra", sanoi hän, "pitkälläkö ollaan?"
"Lopussa", vastasi asianajaja.
"Lopussa!" lausuttiin sellaisella äänensävyllä, että asianajaja käännähti paremmin katsomaan.
"Anteeksi, herra, olette ehkä sukulaisia?"
"En. En tunne ketään täällä. Onko syytetty saanut tuomionsa?"
"Tietysti. Eihän toisin voinut käydäkään".
"Pakkotöihin?…"