Huomattuaan nunnan aikoi hän ensin poistua.
Mutta oli olemassa toinenkin velvollisuus, joka häntä piteli ja työnsi voimakkaasti vastakkaiseen suuntaan. Hän jäi siis paikalleen ja — yritti vain yhden kysymyksen.
Nunna oli juuri sisar Simplice, joka ei ollut eläissään valehdellut.
Javert tiesi sen ja kunnioitti häntä erikoisesti sen takia.
"Sisareni," sanoi hän, "oletteko yksin tässä huoneessa?"
Seurasi hirvittävä hetki, jonka kuluessa portinvartijatar-parka tunsi voimainsa raukeavan.
Sisar kohotti päänsä ja vastasi:
"Olen."
"Te ette siis ole nähnyt", jatkoi Javert, "— suokaa anteeksi, jos yhä vaivaan, velvollisuuteni käskee — tänä iltana erästä henkilöä, erästä miestä. Hän on karannut, me etsimme häntä — Jean Valjeania, ettekö ole nähnyt häntä?"
Sisar vastasi:
"En."