Piispa taputti käsiään.
"Sepä oli puhe!" huudahti hän. "Erinomaista, tosiaan ihmeellistä tuo materialismi! Niin pitkälle ei pääsekään kuka tahansa. Mutta ken pääsee, hänestä on tyhmyys kaukana. Ei hän typeryyksissään toimita itseään maanpakoon kuten Cato, ei hän anna kivittää itseään kuten Stephanus, eikä polttaa itseään elävältä kuten Jeanne d'Arc. Niillä, joiden on on onnistunut hankkia itselleen tämä ihmeellinen materialismi, niillä on ilo tuntea itsensä edesvastuuttomiksi, niillä on tyydytys ajatella, että he voivat ahmia kaikki vallan levollisesti: ylhäiset asemat, virkapaikat, arvonimet, hyvällä tai pahalla hankitun vallan, tuottavat sanan syömiset, hyödykkäät petokset, makealta maistuvat omantunnon suostuttelut; ja sitten kun ruoka on sulanut, astuvat he hautaansa. Se on sangen miellyttävää! En sano tätä erittäin Teille, herra senaattori. Kuitenkin on minun kerrassaan mahdoton Teitä onnitella. Teillä on, teillä suurilla herroilla, oma viisaustieteenne, sanotte te, teitä varten ja teidän hyväksenne, hienostunut, erinomainen, jonka vain rikkaat saattavat omaksua, joka sopii kaikkiin tapauksiin ja joka maustaa ihmeellisiksi kaikki elämän nautinnot ja hekuman. Tämä viisaustiede on syvyyksistä noudettu ja erikois-etsijät ovat sen maasta kaivaneet. Mutta te olette hyväluontoisia hallitsijoita, ettekä te pidä sitä pahana, että usko Jumalaan on rahvaan viisaustieteenä, melkein samoin kuin hanhenreisi kastanjoiden kanssa on köyhälle kalkkunapaistia multasienineen".
9.
Sisar kertoo veljestään.
Luodaksemme havainnollisen kuvan Dignen piispan koti-elämästä sekä tavasta, millä nuo kaksi hurskasta naista alistivat tekonsa, ajatuksensa, vieläpä herkästi naiselliset tunteensakin piispan tapojen ja tarkotusten ohjattaviksi, hänen aina tarvitsemattansa edes niitä sanoiksi pukea, on meidän paras jäljentää tähän eräs neiti Baptistinen kirje lapsuudenystävälleen kreivitär de Boischevronille. Tämä kirje on meidän hallussamme.
Digne, 16 päivä joulukuuta 18…
Hyvä ystäväni! Ei kulu päivääkään, jolloin emme puhelisi Teistä. Se on tullut jo meille melkein tavaksi, mutta on siihen toinenkin syy. Ajatelkaahan, että rouva Magloire on pestessään ja tomuuttaessaan seiniä ja kattoja tehnyt erinomaisia löytöjä; nyt eivät meidän huoneemme vanhoine kalkkivedellä valkaistuine seinäpapereineen rumentaisi edes linnaa sellaista kuin Teidän. Rouva Magloire repi seiniltä kaikki paperit. Ja sieltäpä vasta kummia löytyi. Minun vierashuoneeni, jossa ei ole huonekaluja ja jonne levitämme liinavaatteet kuivamaan pesun jäljeltä, on viisitoista jalkaa korkea, sen lattian pinta-ala on kahdeksantoista neliöjalkaa, sen katto oli entisiin aikoihin koristettu kultamaalauksin ja niskahirret siinä on myös niinkuin teilläkin. Kun talo oli sairaalana, oli tämäkin huone kauttaaltaan kankaalla verhottu. Seinälaudoitus on jäännöstä iso-äitiemme ajoilta. Mutta minun asuinhuonettani sopii katsella. Rouva Magloire keksi kymmenin kerroin toinen toisensa päälle liimattujen paperien alta maalauksia, jotka tosin eivät ole kovin erinomaisia, mutta joita sentään sietää. Siinä on Telemakos, jonka Minerva vihkii ritariksi. Siinä esiintyy jälleen tämä nuori sankari puutarhassa, jonka nimeä en tällä hetkellä muista, ehkäpä se lienee sama, jonne roomalaiset eräänä yönä menivät. Mitäpä Teille esittäisinkään? Siinä on roomalaisia miehiä ja naisia (tässä on eräs sana epäselvä), koko joukko. Rouva Magloire puhdisti kaikki huolellisesti; tänä kesänä korjaa hän vielä muutamia pahimmin vioittuneita kohtia, sivelee vernissalla kaikki uudestaan ja niin tulee minun huoneestani oikea museo. Sitäpaitsi löysi hän ullakon nurkasta kaksi vanhanaikuista peilipöytää. Jos olisi laittanut niihin uudet kultaukset, olisi se tullut maksamaan kaksi kruunutaalaria, joten on parasta lahjottaa ne köyhille; eivätkä ne ole yhtään sieviäkään ja minä ottaisinkin mieluummin mustapuisen pyöröpöydän.
Olen yhäti erinomaisen onnellinen. Veljeni on niin hyvä. Hän antaa kaikki, mitä hänellä on, vaivaisille ja sairaille. Meidän asemamme on sangen tukala. Talvi on ankara näillä seuduin, ja täytyyhän toki auttaa puutteenalaisia. Me tulemme kutakuinkin toimeen lämmön ja valaistuksen puolesta. Siinä on meidän osaksemme hyvyyttä erinomaisesti, kuten huomaatte.
Veljelläni on omat tapansa. Haastellessaan meidän kanssamme selittää hän, että piispan tulee juuri niin menetellä. Ajatelkaahan, ett'ei talomme ovi ole milloinkaan lukossa. Kuka tahansa voi astua sisään ja päästä veljeni asuntoon. Hän ei pelkää koskaan, ei edes yölläkään. Se on hänen urheuttaan se, kuten hän sanoo.
Hän ei tahdo, että minä pelkäisin hänen puolestaan, tai että rouva Magloire pelkäisi. Hän antautuu kaikkiin vaaroihin, eikä hän tahdo, että me näyttäisimme sitä edes huomaavan. Täytyy osata ymmärtää häntä.