"Kiitos", sanoi hän, "en tarvitse enää mitään". Ja hänen hymynsä siirtyi auringosta lapseen.
Piispa astui esiin. Kuullessaan hänen askeltensa äänen, käänsi vanhus päätään, ja hänen kasvonsa ilmaisivat kaikkea sitä hämmästystä, joka voi olla mahdollista pitkän elämän jälkeen.
"Niin kauvan kuin olenkin täällä ollut", sanoi hän, "tapahtuu nyt ensi kerran, että joku vieras tulee luokseni. Kuka Te olette, herra?"
Piispa vastasi:
"Nimeni on Bienvenu Myriel".
"Bienvenu Myriel! Olen kuullut mainittavan sitä nimeä. Teitäkö kansa kutsuu hänen ylhäisyydekseen Bienvenuksi?"
"Minua".
Vanhus virkkoi vienosti hymyillen:
"Siinä tapauksessa olette Te minun piispani?"
"Kyllä sitäkin".