"Mikään ei käy sen helpommin päinsä", vastasi isäntä. Siinä hetkessä käänsi hän päätään, huomasi yhdellä silmäyksellä matkamiehen koko ulkonaisen muodon ja lisäsi: "Kunhan vaan maksatte".
Mies veti mekkonsa taskusta suuren nahkakukkaron ja vastasi:
"Kyllä minulla on rahaa".
"Siinä tapauksessa: nöyrin palvelijanne", sanoi isäntä.
Mies pani kukkaron takaisin taskuunsa, heitti matkalaukun seljästään ja laski sen maahan oven pieleen, piti kepin yhä kädessään ja istuutui matalalle jakkaralle tulen ääreen. Digne sijaitsee vuoristossa. Lokakuun illat ovat jo aika kylmiä.
Siinä liikkuessaan edestakaisin tarkasteli isäntä matkamiestä useaan toviin.
"Jokohan kohta saa ruokaa?" kysyi mies.
"Aivan heti", vastasi isäntä.
Sillävälin kun vieras lämmittelihe selkä huoneeseen päin käännettynä, veti arvoisa ravintoloitsija Jacquin Labarre lyijykynän taskustaan ja repäisi sitten kulman jostain vanhasta sanomalehdestä, joka lojui siinä pienellä pöydällä akkunan ääressä. Valkeaan reunustaan kirjotti hän pari riviä, kääri lapun kokoon sitä sen paremmin sulkematta ja antoi paperipalan eräälle poikaviikarille, joka näytti samalla kertaa olevan sekä hänen kyökkipoikansa että palvelijansa. Ravintoloitsija kuiskasi sanasen pojan korvaan ja lapsi lähti juosta vilkkasemaan kaupungintalolle päin.
Matkamies ei ollut tästä kaikesta huomannut mitään.