"Mutta minulla", sanoi isäntä, "minulla ei ole huonetta".
Mies vastasi tyynesti: "Pankaa minut sitten vaikka talliin".
"En voi".
"Miksi ette?"
"Hevoset anastavat kaiken alan".
"No", jatkoi mies, "on kai joku nurkkanen ullakolla ja kupo olkia. Vaan senhän näemme aterian jälkeen".
"En voi antaa teille ruokaa".
Tämä sävyisällä, mutta jäykällä äänellä annettu selitys näytti vieraasta sangen vakavalta. Hän nousi seisoalleen.
"Mitä joutavia! Minähän kuolen nälkään. Olen kävellyt aamunkoitosta asti, kaksitoista lieutä. Minä maksan. Minun täytyy saada syödäkseni".
"Ei minulla ole antaa", sanoi isäntä.