Mies nousi seisaalleen, otti lampun ja avasi oven.
Hän oli isokasvuinen mies, puoleksi talonpoika, puoleksi käsityöläinen. Hänellä oli vyöllään suuri nahkainen esivaate, joka kohosi aina vasemmalle olkapäälle asti ja jonka vyössä pullotti kuin taskussa ikään vasara, punainen nenäliina, ruutisarvi ja kaikenlaisia muita esineitä. Hän heilahutti päätään taaksepäin; väljä, alaskäännetty paidan kaulus päästi näkyviin hänen valkean, paljaan kaulansa, vahvan kuin härällä. Hänellä oli tuuheat kulmakarvat, suunnaton musta poskiparta, pienet silmät, kasvojen alaosa ulkoneva, ja jokaisessa piirteessä tuo sävy, jota on mahdoton sanoin kuvata, että hän on herra talossaan.
"Herra, sanoi matkamies, pyydän anteeksi. Tahtoisitteko Te antaa minulle maksua vastaan lautasellisen lientä ja nukkuakseni nurkan tuossa vajassa, joka näkyy tuolla puutarhassa? Sanokaa, tahtoisitteko? Maksua vastaan".
"Kuka Te olette?" kysyi talon haltija.
Mies vastasi: "Tulen Puy-Moissonista. Olen kävellyt koko päivän, kaksitoista lieutä. Voisitteko Te? Maksua vastaan".
"Enpä minä kieltäytyisi", sanoi talonpoika, "ottamasta luokseni kunnon ihmistä, joka maksaa kulunkinsa. Mutta miksi ette mene majataloon?"
"Siellä ei ollut tilaa".
"Kerrassaan mahdotonta! Eihän tänään ole markkina- eikä edes toripäivä.
Oletteko käynyt Labarrella?"
"Olen".
"Entä sitten?"