Jean Valjean saattoi tuntikausia katsella hänen pukevan ja riisuvan nukkeaan ja kuunnella hänen haasteluaan. Elämällä oli nyt hänen mielestään tarkoituksensa, ihmiset olivat hänestä hyviä ja rehellisiä, hän havaitsi jaksavansa elää hyvin vanhaksi nyt, kun tämä lapsi häntä rakasti. Hän näki tulevaisuutensa kirkkaana ja säteilevänä, koska Cosette levitti siihen viehättävää valoaan. Parhaimmiltakaan ei joskus puutu itsekkäitä ajatuksia. Väliin oli hän tuntevinaan jonkunlaista tyytyväisyyttä siitä, että Cosettesta tulisi ruma.
Tämä on vain meidän yksityinen mielipiteemme. Mutta lausuaksemme ajatuksemme täydellisenä, ei meistä näytä mahdottomalta, että Jean Valjean olisi alkaessaan rakastaa Cosettea tarvinnut tätä kiihoketta hyvässä pysyäkseen. Hän oli uusilta puolilta tutustunut ihmisten ilkeyteen ja yhteiskunnan kurjuuteen, puolilta, jotka estivät näkemästä kokonaisuutta ja jotka paljastivat totuuden vain osaksi. Hän oli nähnyt naisen kohtalon Fantinen tarinassa, hän oli tutustunut virkavaltaan Javertin henkilössä. Hän oli uudelleen joutunut rangaistusvankilaan, tällä kertaa siksi, että oli menetellyt oikein. Uusia katkeria kokemuksia ei ollut suinkaan puuttunut. Inho ja kyllääntymys olivat valtaamaisillaan hänet jälleen. Piispan muistokin oli ehkä muutamin hetkin hyvin lähellä himmenemistään, vaikkapa vain sitten loistaakseen sitä kirkkaampana ja mahtavampana; mutta tämä pyhitetty muisto himmeni ehdottomasti. Kuka tietää, eikö Jean Valjean ollut menettämäisillään toivoaan ja vaipumaisillaan uudelleen liejuun?
Mutta nyt hän rakasti, ja nyt oli hän väkevä.
Ah! Hän ei tosiaankaan seisonut yhtään vakavammin kuin Cosettekaan. Hän suojeli lasta, ja lapsi tuki häntä. Hänen avullaan jaksoi lapsi kulkea eteenpäin elämässä. Lapsen avulla jaksoi hän kulkea eteenpäin hyveessä. Hän oli lapsen turva, ja lapsi oli hänen tukensa. Kohtalo! Miten tutkimattomat, jumalalliset ovatkaan sinun salaisuutesi, miten ihmeelliset sinun tiesi!
4.
Päävuokralainen tekee huomioita.
Varovaisuudessaan ei Jean Valjean koskaan poistunut talosta päivisin. Mutta hämärän tultua käveli hän tunnin, pari, joskus yksin, usein Cosette seuranaan, etsien puistokatujen yksinäisimpiä soppia ja astuen kirkkoihin yön saavuttua. Mieluiten kävi hän Saint-Médardin kirkossa, joka oli lähinnä. Milloin hän ei ottanut Cosetteä mukaansa, jäi lapsi eukon huomaan, mutta suuri oli hänen ilonsa päästessään kävelemään ukon kanssa. Hänen mielestään oli ukon seurassa vietetty hetki huvittavampi yksinpä Katariina-puuhailujakin. Ukko piti häntä kädestä ja kertoili hänelle hauskoja tarinoita.
Cosette olikin luonteeltaan hyvin iloinen.
Eukko siisti ja valmisti ruoan ja kävi ostoksilla.
He elivät hyvin säästeliäästi, pitäen tosin aina pientä tulta uunissa, mutta muuten esiintyen hyvin vaatimattomasti. Jean Valjean ei ollut millään tavoin muuttanut huoneen kalustusta. Hän oli vain laitattanut täydellisen oven entisen, lasilla varustetun sijalle Cosetten makuukammioon.