Hän piti yhä keltaista takkiaan, mustia kaatioitaan ja vanhaa hattuaan. Kadulla luultiin häntä rutiköyhäksi. Sattui joskus, että hyväsydämiset naiset kääntyivät antamaan hänelle rahaa. Jean Valjean otti rahan ja kiitti syvään kumartaen. Mutta joskus tapahtui myös, että hän tapasi jonkun kurjimuksen apua anomasta. Silloin vilkaisi hän ympärilleen, nähdäkseen, huomasiko häntä kukaan, läheni vaivihkaa ryysyläistä, painoi hänen kouraansa rahan, usein hopearahan, ja kaikkosi nopeasti. Siitä oli haittansa. Niillä paikoin alettiin häntä mainita nimellä almuja jakeleva kerjäläinen.
Vanha päävuokralainen, ilkeä olento, jonka kateelliset silmät olivat alituisesti tähdättyinä lähimäiseensä, vakoili uutterasti Jean Valjeania, vaikka tällä ei ollut siitä aavistustakaan. Eukko oli hiukan kuuro, mikä vain sai hänen kielensä sitäkin kerkeämmin liikkumaan. Nuoruutensa ajoilta oli hänellä jäljellä kaksi hammasta, yksi yläleuvassa, toinen alaleuvassa, joita hän alituiseen takoi vastakkain. Hän oli kokenut udella yhtä ja toista Cosettelta, mutta koska tämä ei mitään tiennyt, ei hän voinut mitään ilmaista, paitsi sen, että he tulivat Montfermeilistä. Aamuna muuanna huomasi tämä urkkija Jean Valjeanin menevän erääseen talon asumattomaan huoneeseen, kasvoilla ilme, joka tuntui eukosta kummalliselta. Hän seurasi Jean Valjeania hiljaa kuin vanha kissa ja saattoi seurata hänen toimiaan piilostaan vastapäisen oven takaa. Suuremmaksi varmuudeksi käänsi Jean Valjean selkänsä tätä ovea päin. Eukko näki hänen kaivelevan taskuansa ja ottavan sieltä pienen kotelon, sakset ja lankaa. Sitten ratkoi ukko hiukan takkinsa sisusta ja veti aukosta kellahtavan paperinpalasen, jonka kiehitti auki. Kauhistuen havaitsi eukko sen tuhannen frangin seteliksi. Tämä oli toinen tai kolmas tuhannen frangin seteli, jonka hän oli nähnyt eläessään. Hän puitti pakoon ylen pelästyneenä.
Hetkisen kuluttua tuli Jean Valjean hänen puheilleen ja pyysi häntä käymään särkemässä sen tuhannen frangin setelin, mainiten sitä eläkkeensä puolivuotismaksuksi, jonka hän oli muka nostanut eilen.
"Mistä?" ajatteli eukko. Hänhän poistui talosta vasta kuuden maissa illalla, eikä valtion maksutoimisto liene auki siihen aikaan.
Eukko kävi vaihtamassa setelin ja mietti ja aprikoi. Tämä tuhannen frangin seteli synnytti sopivalla tavalla selitettynä ja monistettuna kokonaisen kauhistuneen juorutulvan Vignes-Saint-Marcelin kadun akkojen keskuudessa.
Eräänä päivänä tapahtui, että Jean Valjean sahasi käytävässä puita paitahihasillaan. Eukko puuhaili parhaillaan jotakin huoneessa. Hän oli yksin, sillä Cosette seisoi ihailemassa puukasoja. Eukko näki takin naulassa ja päätti tutkia sitä lähemmin. Sisus oli jälleen neulottu kiinni. Eukko tunnusteli sitä huolellisesti ja oli huomaavinaan päällyksen ja sisuksen välissä paperia. Varmaankin toisia tuhannen frangin seteleitä!
Sitä paitsi löysi hän taskuista kaikenlaisia esineitä. Ei ainoastaan neuloja, saksia ja lankaa, jotka hän oli nähnyt, vaan myöskin tilavan kirjetaskun, hyvin suuren veitsen, ja, mikä epäilyttävintä, useampia erivärisiä tekotukkia. Tämän takin jokainen tasku näytti olevan erikoisesti varustettu jotakin odottamatonta tapausta varten.
Talon asukkaat ehtivät näin talven viime päiviin.
5.
Lattialle kilahtaoa viiden frangin raha pitää aika melua.