Ainoana vaikeutena oli Cosette. Cosette ei osannut kiipeillä muurien yli. Jättää hänet siihen? Jean Valjean ei sitä ajatellutkaan. Oli mahdotonta viedä tyttöä kiivetessä mukanaan. Miehen kaikki voimat tarvitaan muutenkin tyystin näissä ihmeellisissä nousuissa. Pieninkin lisätaakka häiritsisi hänen tasapainoaan ja saisi hänet putoamaan.
Nyt olisi köysi ollut tarpeen. Jean Valjeanilla ei ollut köyttä. Mistä otti hän nyt köyden keski-yön aikaan Polonceaunkadulta? Tällä hetkellä olisi varmaankin Jean Valjean, jos hänellä olisi ollut kuningaskunta, antanut sen köydenpätkästä.
Mutta äärimmäisessä hädässä välähtää usein aivoissamme salamoita, jotka milloin soentavat, milloin valaisevat.
Jean Valjeanin epätoivoinen katse äkkäsi Genrotin umpikujan lyhtypatsaan.
Siihen aikaan eivät vielä kaasulyhdyt valaisseet Pariisin katuja. Yön tullen sytytettiin silloin nelinurkkaisia lasilyhtyjä vähän matkan päähän toisistaan, ja niitä nostettiin ja laskettiin köyden avulla, joka kulki kadun poikki ja joka liikkui patsaaseen kaiverrettua uurrosta pitkin. Kela, jonka ympäri tämä köysi kiertyi, oli suljettu lyhdyn sisäpuolelle pieneen rautalaatikkoon, jonka avain oli sytyttäjän hallussa, ja köyttä itseään suojeli metalliputki.
Jean Valjeanin rohkeus ja voimat kasvoivat vaaran lisääntyessä, ja yhdellä loikkauksella syöksähti hän kadun yli, pääsi umpikujaan, kangotti veitsensä kärjellä laatikon salparaudan, ja hetkistä myöhemmin oli hän jälleen Cosetten luona. Nyt oli hänellä köysi. Ne tekevät tehtävänsä nopeasti, nämä synkeät apukeinojen etsijät, joita kova kohtalo ahdistaa.
Sinä yönä ei lyhtyjä oltu sytytetty, kuten olemme selittäneet. Genrotin umpikujan lyhty oli siis sammuksissa kuten muutkin, ja sen ohi saattoi aivan helposti kulkea huomaamatta, ettei se ollut enää paikoillaankaan.
Mutta lopultakin alkoivat myöhäinen hetki, paikka, pimeys, Jean Valjeanin kiirehtiminen, hänen omituinen käytöksensä, hänen juoksentelunsa sinne ja tänne herättää Cosettessa rauhattomuutta. Jokainen muu lapsi olisi hänen sijassaan jo aikoja sitten kirkunut täyttä kurkkua. Mutta tämä vain nykäisi Jean Valjeania takin liepeestä. Yhä selvemmin ja selvemmin kuuluivat lähenevän kulkuvartioston askeleet ja hälinä.
"Isä", sanoi lapsi hyvin hiljaa, "minua pelottaa. Kuka tuolta tulee?"
"Ss!" varoitti onneton, "sieltä tulee rouva Thénardier!"