"Onkohan se kuollut!" mietti hän ja kohottautui suoraksi, väristen kiireestä kantapäähän.
Mitä kauheimmat ajatukset risteilivät hänen mielessään. On hetkiä, jolloin mahdottomimmatkin otaksumat piirittävät meidät joka taholta kuin raivotarten kaamea lauma ja temmeltävät hirvittävinä aivojemme kammioissa. Kun ovat kysymyksessä rakkaimpamme, keksii varovaisuutemme tuhansia hulluuksia. Hän muisti, että nukkuminen taivasalla kylmänä yönä saattaa muuttua kuoleman uneksi. Cosette oli kalpeana, liikkumattomana vajonnut maahan hänen jalkoihinsa.
Hän kuunteli hänen hengitystään. Cosette hengitti vielä, mutta hiljaa ja heikosti kuin sammuen.
Miten saada hänet jälleen lämpimiinsä? Miten saada hänet jälleen tointumaan? Kaikki muu ei nyt häntä lainkaan liikuttanut. Hän syöksyi kiihkoissaan ulos vajasta.
Ennen neljännestunnin kulumista täytyi saada Cosette ehdottomasti tulen ääreen lämpimään vuoteeseen.
9.
Kulkusmies.
Hän astui suoraan miestä kohti, joka työskenteli puutarhassa. Hän oli ottanut käteensä rahakääryn, jota hän oli säilyttänyt liivinsä taskussa.
Mies oli juuri kumaraisissaan, eikä nähnyt hänen tuloaan. Pari harppausta vielä, ja Jean Valjean oli hänen luonaan.
Jean Valjean alotti puhelun huudahtamalla: