Tämä uurtotie, josta ei mikään antanut vähintäkään vihiä ja joka kulki pitkin Mont-Saint-Jeanin ylimmän tasanteen reunaa, tämä kaivanto jyrkänteen harjalla, tämä itsensä maa-emon kätkemä syvänne oli taistelupäivänä näkymätön, s.o. tuhoisa.
8.
Keisari tiedustelee erästä asiaa oppaaltaan Lacostelta.
Waterloon taistelupäivän aamuna oli siis Napoleon tyytyväinen.
Ja olihan hänellä syytäkin! Hänen taistelusuunnitelmansa, senhän olemme nähneet, oli tosiaankin erinomainen.
Taistelu oli vihdoinkin alkanut. Sen odottamattomat vaiheet, Hougomontin sitkeä puolustautuminen, Haie-Sainten jäykkä vastarinta, surmattu Bauduin, ottelusta poistunut Foy, aavistamaton muuri, jonka edustalle Soyen rykmentit menehtyivät, Guilleminotin onneton saamattomuus, hänellä kun ei ollut ei räjähdyspommeja eikä ruutisäkkejä, tykistön juuttuminen liejuun, viisitoista suojatonta kanuunaa, jotka Uxbridge heitti nurin niskoin uurrostielle, englantilaisten riveihin putoilevain pommien huono vaikutus, ne kun upposivat sateiden liottamaan maahan ja viskasivat ilmaan vain kuraryöppyjä, niin että tuhoavat sirpaleet muuttuivat lokaräiskeiksi, Pirén hyödytön valehyökkäys Braine-l'Alleudiin, missä koko tuo viidentoista eskadroonan suuruinen ratsumiesjoukko melkein täydelleen tuhoutui, huonosti ahdistettu englantilaisten oikea siipi, huonosti onnistunut vasemman siiven murtaminen, Neyn eriskummallinen erehdys, hän kun kasasi yhteen paikkaan ensimäisen osaston neljä divisioonaa, vaikka hänen olisi pitänyt hajoittaa ne pieniin joukkioihin, niin että syntyi kahdenkymmenenseitsemän rivin paksuisia ryhmiä ja kahdensadan miehen pituisia rintamia, jotka siten kaikki joutuivat vihollisen tulelle alttiiksi ja joihin kuulat lakaisivat hirvittäviä uomia, hajalleen joutuneet hyökkäysrivistöt, niiden sivulla yhtäkkiä paljastettu vihollispatteri, pulaan joutuneet Bourgeois, Donzelot ja Durutte, takaisin työnnetty Guiot, luutnantti Vieux, tuo teknillisestä korkeakoulusta lähtenyt voima-uros, haavoittunut juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin hän kirveeniskuin koki murtaa Haie-Sainten porttia, englantilaisten ampuessa vimmatusti ylhäältä murroksestaan, joka sulki Genappesta Brüsseliin johtavan tien polven, jalkaväen ja ratsuväen väliin suljettu Marcognetin osasto, jota Best ja Pack ampuivat aivan läheltä viljapelloista ja jota Ponsomby peittosi parhaansa mukaan, seitsemän kanuunan patteri naulattu umpeen, Saksi-Weimarin prinssin haltuun joutunut 105:n rykmentin lippu, jota eivät Erlonin kreivi, Frischemont ja Smohain kiivaista ponnistuksistaan huolimatta kyenneet valloittamaan takaisin, 15:n rykmentin lippu menetetty, tuo musta preussilainen husaari, jonka Wavren ja Plancenoitin välisellä ylängöllä parveilevan kolmisataisen jääkärijoukon lentävän osaston vakoilijat olivat vanginneet ja jolta oli saatu kuulla hyvin huolestuttavia uutisia, Grouchyn viipyminen, Hougomontin kasvitarhaan vajaassa tunnissa tapetut tuhatviisisataa miestä, Haie-Sainten ympäristöllä vieläkin lyhyemmässä ajassa kaatuneet tuhatkahdeksansataa miestä, kaikki nämä järisyttävät onnettomuudet, jotka taistelun myrskypilvien lailla olivat kiitäneet Napoleonin silmien editse, olivat tuskin hämmentäneet hänen katsettansa ja ne eivät olleet laisinkaan kyenneet synkistyttämään näiden kasvojen käskevän varmaa ilmettä. Napoleon oli tottunut katsomaan sotaa jäykästi silmiin. Hän ei milloinkaan toimittanut numero numerolta yksityiskohtain tuskallista yhteenlaskua. Numeroista välitti hän vähät, kunhan niistä vain kertyi määrätty summa: voitto. Menipä alku kuinka kehnosti tahansa, hän ei siitä tullut levottomaksi, sillä hänhän luuli olevansa lopun määrääjä ja valtias. Hän osasi odottaa, sillä hänhän katsoi olevansa tykkänään kysymyksen ulkopuolella, ja hän kohteli sallimusta kuin vertaistaan ikään. Hän näytti sanovan sille: Sinä et uskaltaisi!
Puoliksi valossa ja varjossa vaeltaen tunsi Napoleon itsensä suojelluksi hyvässä ja siedetyksi pahassa. Hän oli, tai hän luuli olevansa, tapahtumiin jonkunlaisessa yhteistoiminta-, saattaisipa melkein sanoa kanssarikollis-suhteessa, joka veti vertoja muinaisajan haavoittumattomuususkolle.
Mutta kun ihmisellä on takanaan Beresina, Leipzig ja Fontainebleau, niin luulisipa olevan syytä hieman varoa Waterloota. Salaperäinen kulmakarvojen rypistys alkaa näkyä taivaan korkeuksissa.
Samassa kun Wellington teki peräytyvän liikkeensä, vavahti Napoleon. Hän näki äkkiä Mont-Saint-Jeanin ylätasangon tyhjentyvän ja englantilaisen armeijan sotarintaman katoavan. Se yhdistyi jälleen, mutta se yhdistyi salassa. Keisari kohousi puoliksi jalustimillaan. Voiton salama välähti hänen silmissään.
Wellingtonin ahdistaminen Soignesin metsään ja hänen perinpohjainen tuhoamisensa olisivat merkinneet sitä, että nyt oli Ranska lopullisesti murskannut Englannin. Crecy, Poitiers, Malplaquet ja Ramillies olisivat tulleet kostetuiksi. Marengon sankari olisi pyyhkinyt pois Azincourtin.