Tämän sisarkunnan bernhardilais-benediktiläisnunnat paastoavat koko vuoden, mutta etenkin paaston aikaan ja useina muina päivinä, jotka heille on erikoisesti määrätty, nousevat kesken ensi untansa kello yhdestä kello kolmeen lukemaan rukouksia ja veisaamaan aamuvirsiä, nukkuvat oljilla ja sarssilakanoilla kaikkina vuodenaikoina, eivät kylve koskaan, eivät koskaan sytytä tulta, ruoskivat ruumistansa joka perjantai, noudattavat hiljaisuussääntöä, puhuvat toisilleen vain virkistyshetkinä, jotka ovat hyvin lyhyet, ja pitävät karkeita, villaisia paitoja kuusi kuukautta vuodessa, syyskuun 14 päivästä, jolloin on pyhän ristin juhla, aina pääsiäiseen asti. Nämä kuusi kuukautta ovat lievennys säännöistä, jotka määräävät tämän paidan koko vuodeksi. Mutta tämä villainen paita oli kesäkuumilla aivan sietämätön ja aiheutti kuumetta ja hermopuistatuksia. Sen käyttämistä täytyi rajoittaa. Mutta kun nunnat tämänkin huojennuksen saatuaan syyskuun 14 päivänä pukevat tämän paidan ylleen, saavat he kärsiä kuumetta kolme, neljä vuorokautta jälkeenpäin. Kuuliaisuus, köyhyys, siveys, elinkautinen luostarissa olo, siinä heidän lupauksensa, joita säännöt yhä koventavat.
Päänunnan valitsevat kolmeksi vuodeksi äidit, joita sanotaan äänestäjä-äideiksi, koska heillä on ääni-oikeus sisarkunnan neuvostossa. Sama päänunna saattaa tulla valituksi uudelleen vain kaksi kertaa, joten yhden päänunnan valtakausi voi kestää korkeintaan yhdeksän vuotta.
He eivät koskaan näe pappiaan, jonka kätkee heiltä yhdeksän jalan korkuinen esirippu. Kun hän saarnaa kappelissa, laskevat nunnat hunnun kasvoilleen. Heidän tulee aina puhua kuiskaten, kulkea silmät maahan luotuina ja pää kumarassa. Yksi ainoa mies saa astua jalkansa luostariin: hiippakunnan arkkipiispa.
Onhan siellä tosin toinenkin mies: puutarhuri. Mutta puutarhuri on aina hyvin vanha, ja jotta nunnat osaisivat häntä väistää, ripustetaan hänen polveensa kulkunen.
Heidän on totteleminen päänunnaa ehdottomasti ja sokeasti. Se on sitä luostarisääntöjen kuuliaisuutta huippuunsa kehitettynä. Kuten Kristuksen ääntä, ut voci Christi, vihjauksesta, ensimäisestä merkistä, ad natum, ad primum signum, heti, onnellisena, uupumattomasti, ikäänkuin sokean kuuliaisesti, prompte, hilariter, perseveranter et caeca quadam obedientia, kuin viila käyttäjänsä kädessä, quasi limam in manibus fabri, lukien ja kirjoittaen vain erikoisella ylemmällä luvalla, legere vel scribere non addiscerit sine expressa superioris licentia.
Vuorotellen harjoittaa yksi heistä niin sanottua sovitusta. Sovitus on rukoilemista maailman kaikkien syntien, kaikkien virheiden, kaikkien erehdysten, kaikkien väkivallantekojen, kaiken vääryyden ja kaikkien rikosten puolesta. Kaksitoista tuntia peräkkäin, kello neljästä aamulla kello neljään illalla, tai kello neljästä illalla kello neljään aamulla makaa sovitusta harjoittava sisar polvillaan kivilattialla pyhän sakramentin edessä, kädet ristissä, köysi kaulassa. Kun väsymys käy sietämättömäksi, laskeutuu hän vatsalleen, kasvot maahan päin, käsivarret ristikkäin: siinä hänen virkistyksensä. Tässä asennossa rukoilee hän koko maailman syntisten puolesta. Se on suurenmoista, ylevää.
Koska tämä toimitus tapahtuu paalun edessä, jonka nenässä palaa vahakynttilä, sanotaan yhtä hyvin harjoittaa sovitusta kuin olla paalulla. Nöyryydessään pitävät nunnat enemmän tästä jälkimäisestä sanontatavasta, koska se sisältää kärsimyksen ja nöyryytyksen ajatuksen.
Sovituksen harjoittaminen on toimitus, johon sielu kokonaan vaipuu. Rukoileva sisar ei kääntäisi päätään, vaikka salama iskisi hänen taakseen.
Muuten on aina yksi nunna polvillaan pyhän sakramentin edessä. Tämä toimitus kestää tunnin. He poistuvat ja tulevat kuin sotilaat vartijoita vaihdettaissa. Se on sitä herkeämätöntä palvomista.
Päänunnilla ja äideillä on melkein aina erikoisen vakavat nimet, jotka eivät viittaa pyhimyksiin eivätkä marttyyreihin, vaan Jeesuksen elämän eri kohtiin, kuten äiti Syntymä, äiti Siitäntä, äiti Maarianuhri, äiti Piina. Mutta pyhimystenkään nimet eivät ole kiellettyjä.