4.
Luostari peri-aatteen kannalta katsottuna.
Ihmisiä kokoontuu asumaan yhdessä. Minkä oikeuden nojalla?
Yhdistymisoikeuden nojalla.
He sulkeutuvat asuntoihinsa. Minkä oikeuden nojalla? Sen oikeuden nojalla, että jokainen ihminen saa vapaasti avata tai sulkea ovensa.
He eivät poistu asunnostaan. Minkä oikeuden nojalla? Sen oikeuden nojalla, että jokainen ihminen saa vapaasti tulla ja mennä tai pysyä kotonansa.
Mitä tekevät he sitten siellä "kotonansa?"
He puhuvat hiljaa. He kulkevat aina silmät maahan luotuina. He työskentelevät. He kieltäytyvät maailmallisesta elämästä, kaupunkien ylellisyydestä, nautinnoista, huvituksista, turhamaisuudesta, ylpeydestä, aineellisista eduista. Heidän pukunsa on karkeata villakangasta tai karkeata palttinaa. Kukaan heistä ei omista mitään, olipa se sitten kuinka vähäpätöistä tahansa. Luostariin astuessaan muuttuu rikas köyhäksi. Mitä hänellä oli, sen hän jakaa kaikille. Ken oli ylhäistä sukua, aatelismies, korkea herra, tulee sen vertaiseksi, joka oli talonpoika. Sama koppi kaikilla. Kaikkien pää keritään samalla lailla, kaikki käyvät samassa kaavussa, syövät samaa mustaa leipää, nukkuvat samoilla oljilla, kuolevat samaan tuhkaan. Sama säkki seljässä, sama köysi vyötäisillä. Jos on päätetty käydä avojaloin, niin käyvät kaikki avojaloin. Heidän joukossaan voi olla ruhtinaita, mutta ruhtinaat ovat samoja varjoja kuin muutkin. Ei enää arvonimiä. Sukunimetkin ovat kadonneet. Kaikkien on taivuttava ristimänimien yhdenvertaisuuteen. He ovat hyljänneet lihallisen perheensä ja muodostaneet keskenään henkisen perheen. Heidän sukulaisiaan ovat nyt kaikki ihmiset. He auttavat köyhiä, he hoitavat sairaita. He valitsevat itse käskijänsä. He puhuttelevat toisiaan veljiksi.
Te keskeytätte minut ja huudahdatte: "Mutta tämähän on ihanneluostari!"
Minulle riittää, että sellainen luostari on mahdollinen, ja minun tulee ottaa se lukuun.
Siitä johtuu, että minä edellisessä kirjassa puhuin eräästä luostarista kunnioittavasti. Kiinnittämättä huomiota keski-aikaan, kiinnittämättä huomiota Aasiaan, syrjäyttämällä kysymyksen historiallisen ja valtiollisen puolen ja katsomalla asiaa vain puhtaan filosofian kannalta, välittämättä taistelevan uudistusinnon vaatimuksista, ehdolla, että luostari on täysin vapaa-ehtoinen laitos ja että sinne menijöitä johtaa vain oma halu, olen minä aina katseleva luostari-yhdyskuntaa vakavan tarkkaavasti ja, muutamissa suhteissa, suopeastikin. Sillä siellä, missä on yhdyskunta, siellä on myös yhdyselämää, ja missä on yhdyselämää, siellä täytyy myös olla oikeutta. Luostari noudattaa vaatimusta: Yhdenvertaisuus, Veljeys. Oi, miten mahtava onkaan vapaus! Mikä ihmeellinen kirkastus! Vapaus riittää muuttamaan luostarin tasavallaksi.