Jumalaa.
Rukoilla Jumalaa, miten se on ymmärrettävä?
Onko olemassa äärettömyys ulkopuolella meitä? Onko tämä äärettömyys yksi, todellinen, pysyvä, välttämättömän aineperäinen, koska se on ääretön, ja koska, jos siitä aine puuttuisi, se tapaisi aineessa rajansa, välttämättömän järkiperäinen, koska se on ääretön, ja koska, jos järki siitä puuttuisi, se tapaisi järjessä rajansa? Herättääkö tämä äärettömyys meissä aatteen kaiken olevaisen alkuperästä ja alku-aineesta, sillä välin kun me itse saatamme omistaa itsellemme vain olemassa-olo-aatteen? Toisin sanoen: eikö se ole ehdoton, jonka suhteita me olemme?
Samalla kun on olemassa äärettömyys ulkopuolella meitä, eikö ole olemassa äärettömyys meissä itsessämme? Eivätkö nämä molemmat äärettömyydet (mikä kauhistava monikko!) liity yhteen? Eikö toinen äärettömyys ole ikäänkuin ensimäisen äärettömyyden ala-osa? Eikö se ole ensimäisen kuvastin, heijastus, kaiku, eikö se ole pohjattomuus, jolla on sama keskipiste kuin toisellakin pohjattomuudella? Onko tämä toinen äärettömyys järkiperäinen kuten ensimäinenkin? Ajatteleeko se? Rakastaako se? Tahtooko se? Jos nämä molemmat äärettömyydet ovat järkiperäisiä, on kumpaisellakin niistä tahtova keskus, ja ylemmässä äärettömyydessä esiintyy minuus samalla tavalla kuin esiintyy minuus alemmassa äärettömyydessä. Alemman äärettömyyden minuus on sielu. Ylemmän äärettömyyden minuus on Jumala.
Asettaa ajatuksen avulla alempi äärettömyys yhteyteen ylemmän äärettömyyden kanssa on rukoilemista.
Älkäämme typistelkö ihmishenkeä, sillä se on väärin. Täytyy vain muokata ja kehittää. Ihmisen erinäiset hengenkyvyt ohjautuvat itsestään Tuntematonta kohti: ajatus, mietiskely, rukous. Tuntematon on valtameri. Mitä on omatunto? Se on Tuntemattoman kompassi. Ajatus, mietiskely, rukous ovat suurenmoisia, salaperäisiä välähdyksiä. Kunnioittakaamme niitä. Minne tähtää tämä sielun mahtava säteily? Tuntemattomaan s.o. valoon.
Vapaan kansanvallan suuruus on siinä, ettei se missään suhteessa kiellä ihmiskunnan hengen vaatimuksia. Ihmisoikeuksien rinnalle se asettaa hengenoikeudet.
Musertakaa uskonkiihkoilu, kunnioittakaa äärettömyyttä, niin kuuluu käsky. Älkäämme tyytykö vain heittäytymään polvillemme luomakuntapuun juurelle ja ihailemaan sen suunnattomia tähtikimalteisia oksia. Meidän velvollisuutemme on muokata ja kehittää ihmissielua, estää ihmetöitä tunkeutumasta tutkimattomien salaisuuksien ratkaisijoiksi, nöyrtyä käsittämättömän edessä, mutta hyljätä järjetön, hyväksyä selvittämättömien seikkojen joukosta vain välttämättömät, asettaa usko terveemmille perustuksille, riisua uskonnon ympäriltä taika-uskon valepuku ja puhdistaa Jumala syöpäläistoukista.
6.
Rukouksen sisäinen arvo.