Mitä tulee rukoilemistapaan, niin ovat kaikki hyviä, kunhan ne vain ovat vilpittömiä. Kääntäkää kirjanne nurinpäin ja liidelkää äärettömyyteen.
Tiedämme kyllä, että on olemassa filosofia, joka kieltää äärettömyyden. On myöskin olemassa filosofia, tautitieteellisesti katsottuna, joka kieltää auringon. Sitä filosofiaa sanotaan sokeudeksi.
Tehdä puuttuvasta aistista totuuden lähde, se on, tosiaankin sokean uskaliaisuutta.
On erinomaisen huvittavaa tarkata sitä ylpeätä, halveksivaa ja samalla puolittain säälivää tapaa, millä tämä haparoiva filosofia kohtelee filosofiaa, joka näkee Jumalan. Luulee kuulevansa myyrän huutavan. "Miten nuo raukat minua säälittävätkään aurinkoineen!"
Vaan me tiedämme myös, että on olemassa nerokkaita, suurihenkisiä jumalankieltäjiä.
Mutta nämä eivät oikeastaan varmasti tiedä, ovatko he jumalankieltäjiä, koska heidän henkensä laajakantoisuus ja tarkkanäköisyys väkisinkin johtaa heitä totuuteen. Heihin nähden supistuu kysymys vain määritelmäkysymykseksi, ja joka tapauksessa, vaikkeivät he uskoisikaan Jumalaan, todistavat he Jumalan olemassa-olon henkensä suuruudella. Me tervehdimme heissä filosofia, mutta me paljastamme säälimättä heidän filosofiansa heikkoudet.
Jatkakaamme.
Sangen huvittava on myöskin erinäisten filosofien halu ratsastella sanoilla. Muuan pohjoismainen metafysillinen koulukunta, jossa voi havaita ainaisten sumujen vaikutuksen kutakuinkin selvästi, on luullut saavansa inhimillisessä ajattelussa aikaan täydellisen vallankumouksen, asettamalla Voima-sanan sijaan sanan Tahto.
Sanontatapa: kasvi tahtoo, sen sijaan että sanoisi: kasvi kasvaa, tulisi tosiaankin hedelmälliseksi, jos lisättäisi siihen: maailmankaikkeus tahtoo. Miksi? Koska siitä johtuisi tämä: kasvi tahtoo, siis siinä on minuus; maailmankaikkeus tahtoo, siis siinä on Jumala.
Mitä tulee meihin, jotka emme kuitenkaan tämän koulun tavoin hyljää mitään edeltäpäin, näyttää meistä kasvin tahto, jonka tämä koulu hyväksyy, olevan vaikeammin otaksuttavissa kuin maailmankaikkeuden tahto, jonka se kieltää.