Aurinko ei ollut vielä laskenut, kun nuo valkoisin liinoin ja mustin ristein koristetut ruumisvaunut kääntyivät Vaugirardin hautuumaan lehtokujalle. Niitä seuraava ontuva mies ei ollut kukaan muu kuin Fauchelevent.
Äiti Ristiinnaulitsemisen laskeminen alttarin alle, Cosetten vieminen pois luostarista, Jean Valjeanin piiloittaminen vainajainhuoneeseen, kaikki tämä oli tapahtunut ilman vähintäkään kompastusta.
Muuten olkoon tässä sivumennen sanottu, että äiti Ristiinnaulitsemisen hautaaminen luostarin maanalaiseen kammioon oli meidän mielestämme hyvin anteeksi-annettava rikos, rikos, joka suuresti vivahtaa velvollisuuteen. Nunnat olivat tehneet sen ei ainoastaan ulkonaisesti lujina ja päättäväisinä, vaan myöskin omantuntonsa puolesta rauhallisina. Luostarissa merkitsee tuo n.k. "hallitus" sekaantumista luostarin omaan päätösvaltaan, sekaantumista, jonka oikeutuksesta voi aina olla eri mieliä. Ensin luostarin oma laki. Sitten saadaan nähdä, miten maallisen lain suhteen olisi meneteltävä. Ihmiset, kyhäilkää lakejanne mielenne mukaan, mutta pitäkää ne myös itse. Caesarille joutuva maksu-erä on vain jäännös Jumalan maksu-erästä. Maallinen mahti ei merkitse mitään taivaallisen mahdin rinnalla.
Fauchelevent lynkytti siis ruumisvaunujen jälessä hyvin tyytyväisenä. Hänen kaksoisjuonensa, yksi, joka koski nunnia, toinen, joka koski herra Madeleinea, yksi luostarin hyväksi, toinen luostaria vastaan, olivat onnistuneet mainiosti. Jean Valjeanin säikkymätön tyyneys oli niitä mahtavia ominaisuuksia, jotka etupäässä vaikuttavat muihin. Fauchelevent ei enää epäillyt lopullistakaan menestystä. Mitä vielä oli tekemättä, oli enää vain pikkuseikka. Näinä kahtena vuotena oli hän jo kymmenet kerrat juottanut tukkihumalaan haudankaivajan, tuon kunnon ukko Mestiennen, pöhönaamaisen äijänkähnyksen. Hän piti ukko Mestienneä leikkikalunaan. Hän teki hänelle mitä ikinä tahtoi ja mitä ikinä hän osasi keksiä. Ukko Mestiennen pää soveltui Faucheleventin lakin mukaiseksi. Fauchelevent oli asiastaan täysin varma.
Saattueen kääntyessä hautuumaan lehtokujalle katsahti Fauchelevent onnellisena ruumisvaunuja, hieroskeli tyytyväisenä karkeita kouriaan ja mutisi hiljaa: "Tämäpä nyt vasta oli temppu!" Äkkiä ruumisvaunut pysähtyivät. Oltiin hautuumaan portilla. Piti näyttää hautauslupa. Hautaustoimiston mies ryhtyi puheisiin portinvartijan kanssa. Tämän keskustelun aikana, mihin menee aina noin minuutti, pari, asettautui muuan tuntematon mies ruumisvaunujen perään Faucheleventin viereen. Hän näytti työmieheltä, jolla oli hyvin leveätaskuiset liivit ja kuokka kainalossa.
Fauchelevent vilkaisi tähän tuntemattomaan. "Kuka Te olette?" kysyi hän.
Mies vastasi:
"Haudankaivaja."
Jos Teidän olisi mahdollista elää kanuunankuulan mäiskähdettyä keskelle rintaanne, näyttäisi Teidän naamanne samanlaiselta kuin Faucheleventin tällä hetkellä.
"Haudankaivaja!"