"On se."
"Mutta", toisti hän jälleen heikosti, "haudankaivajahan on ukko
Mestienne."
"Napoleonin jälkeen tuli Ludvig XVIII. Mestiennen jälkeen tuli Gribier.
Talonpoika, minun nimeni on Gribier."
Aivan kalpeana kauhusta tarkasti Fauchelevent tätä Gribieriä.
Hän oli pitkä, laiha, lyijynharmaa, tavattoman surkean näköinen mies.
Hän oli kuin hunningolle joutunut, haudankaivajaksi päätynyt lääkäri.
Fauchelevent purskahti nauruun.
"Ah! Miten sitä sattuukin hullunkurisia asioita! Ukko Mestienne on kuollut. Pikku ukko Mestienne on kuollut, eläköön siis pikku ukko Lenoir! Tiedättehän kai, mitä se pikku ukko Lenoir merkitsee? Se merkitsee punaviiniä, joka maksaa kuusi souta pullo. Se on oikeata Suresnen viiniä! Ah! Vai jo se nyt kuoli, se ukko Mestienne! Sääli tosiaan. Se oli hauska ukko. Mutta hauskahan Te olette mieheksenne Tekin. Eikö niin, toveri? Kohta tästä lähdemme ottamaan pari naukkua, vai miten?"
Mies vastasi:
"Minä olen opiskellut. Minä olen käynyt neljä luokkaa lukiota. Minä en juo koskaan väkijuomia."
Ruumisvaunut olivat lähteneet jälleen liikkeelle ja vierivät nyt pitkin hautuumaan pääkujannetta.