"Viisitoista frangia sakkoa", ilmoitti Fauchelevent.
Haudankaivaja painui viheriäksi. Viheriä on lyijynharmaiden ihmisten kalpeus.
"Voi sun tuhannen penteleen pentele!" noitui hän. "Viisitoista frangia sakkoa!"
"Kolme sadan soun kappaletta," pudotteli Fauchelevent yhä.
Lapio kirposi haudankaivajan kädestä.
Oli tullut Faucheleventin vuoro.
"No, no, tulokas," rauhoitteli hän, "eihän tässä nyt vielä hätää. Ei tässä nyt itsemurhaan tarvitse ryhtyä eikä tätä hautaa hyväkseen käyttää. Viisitoista frangia on viisitoista frangia, eikä Teidän muuten ole lainkaan pakko niitä maksaa. Minä olen ammatissa kokenut ja Te olette tulokas. Minä tunnen kyllä kaikki mutkat ja metkut ja koukut ja kommervenkit. Minä annan Teille ystävän neuvon. Yksi seikka on nyt kuitenkin selvä, se nimittäin, että aurinko laskee aivan heti. Se koskettaa jo kirkon kupukattoa, ja viiden minuutin päästä suljetaan hautuumaan portit."
"Se on totta", huokasi haudankaivaja.
"Viidessä minuutissa ette ennätä täyttää hautaa, se kun on syvä kuin itse hitto, ettekä joutua ulos ennen porttien sulkemista."
"Oikein."