"Ettekö näe?" sanoi eukko, osoittaen sormellaan rikoksen esinettä, joka virui Cosetten jaloissa.
"Mitäpä sitten?" uteli vieras.
"Tuo rääsylunttu", vastasi eukko Thénardier, "uskalsi koskea lasten nukkeen!"
"Jopa nyt asiasta meluatte!" sanoi vieras. "Mitä siitä, vaikka se sillä nukella leikkisikin?"
"Se koski siihen likaisilla käsillään!" jatkoi eukko Thénardier, "innoittavilla käsillään!"
Cosetten itku yltyi hurjemmaksi.
"Älä siinä ulvo!" kiljaisi eukko Thénardier.
Vieras astui suoraan katu-ovelle, avasi sen ja hävisi pimeään.
Heti hänen poistuttuaan käytti Thénardier tilaisuutta ja potkaisi Cosetten pöydän alle niin ankarasti, että lapsi alkoi jälleen parkua kaikin voimin.
Ovi avautui ja vieras ilmestyi takaisin tupaan. Hän kantoi sylissään sitä ihmeellistä nukkea, josta olemme puhuneet ja jota kaikki kylän pienokaiset olivat ihastelleet aamusta asti. Hän laski sen maahan Cosetten eteen ja sanoi: