— Hyvää päivää, herra rehtori! Hohoi! päivää!
— Ihme ja kumma! Kuinka tuo vanha peluri on voinut jättää noppansa?
— Kas, kuinka hän ratsastaa aasillaan! Senkään korvat eivät ole niin pitkät kuin hänen.
— Hohoi! Hyvää päivää, herra rehtori Thibaut! Tybalde aleator!
Vanha aasi! Sinä vanha peluri!
— Herra sinua varjelkoon! Oletko saanut montakin voittoa viime yönä?
— Oh, miten kurjan, harmaan, kalpean ja unisen näköinen hän on, ja pelkästään rakkaudesta kortteihin ja noppiin!
— Minne sinä aiot, Tybalde ad dados, kun noin käännät selkäsi
Yliopistolle ja suuntaat kulkusi Kaupunkiin?
— Hän aikoo etsiä asuntoa Thibautodé-kadun [dé merkitsee pelinoppaa, samoin lat. dadus] varrelta, huusi Jehan Frollo.
Koko joukko toisti sanaleikin kauhean naurunrähäkän ja villien kättentaputusten säestämänä.
— Menetkö etsimään yösijaa Thibautodé-kadun varrelta, vai kuinka, herra rehtori, pirun pelitoveri?