Ja avaten kammionsa ikkunan hän osoitti suunnatonta Notre-Dame-kirkkoa, joka torneineen, kiviseinineen ja valtavine selkineen piirtyi mustana varjokuvana tähtitaivasta vasten ikään kuin kaksipäinen, jättiläismäinen, keskellä kaupunkia istuva sfinksi.
Katseltuaan hetken ääneti tuota jättiläismäistä kirkkoa hän ojensi huoaten oikean kätensä edessään olevaa avointa kirjaa ja vasemman Notre-Damea kohden ja lausui, samalla kun hänen surullinen katseensa siirtyi kirjasta kirkkoon:
— Niin, tämä surmaa tuon.
Coictier, joka innokkaana oli kumartunut kirjan puoleen, ei malttanut olla huudahtamatta:
— Mutta mitä tässä sitten niin ihmeellistä on? Glossa in epistolas
D. Pauli. Norimbergae, Antonius Koburger, 1474. Sehän ei ole mikään
uutuus. Se on Petrus Lombarduksen, magister sententiarumin kirja.
Siksikö että se on painettu?
— Tepä sen sanoitte, vastasi Claude, joka näytti vaipuneen syviin mietteisiin ja seisoi etusormi painettuna folianttia vasten, joka oli lähtenyt Nürnbergin kuuluisasta kirjapainosta. Sitten hän lausui seuraavat mystilliset sanat:
— Niin, niin, pikku seikat hallitsevat suuria; hammas voittaa ainepaljouden. Niilinrotta surmaa krokodiilin, miekkakala surmaa valaan, kirja surmaa rakennuksen.
Luostarin kello alkoi soida samassa, kun tohtori Jacques taas kuiskasi seuralaisensa korvaan ainaisen kertosäkeensä:
— Hän on hullu.
Toinen vastasi siihen tällä kertaa: