— Hyvä. Ikänne?
Quasimodo ei tietenkään vastannut tähänkään kysymykseen. Tuomari luuli hänen vastanneen ja jatkoi.
— Entä ammattinne?
Yhä sama äänettömyys. Kuuntelijat alkoivat nyt kuiskailla ja katsoa toisiinsa.
— Riittää, jatkoi tutkintotuomari järkähtämättömän tyynesti, koska hän luuli syytetyn vastanneen hänen kolmanteen kysymykseensä. — Teitä syytetään täällä: primo, yörauhan häiritsemisestä; secundo: väkivallanteosta muuatta naishupakkoa kohtaan, in praejudicium meretricis [arvatenkin porttoa]; tertio: väkivallasta ja tottelemattomuudesta meidän herramme kuninkaan jousimiehiä kohtaan. Onko teillä jotakin huomautettavaa näiden syytösten johdosta? — Kirjuri, oletteko merkinnyt kirjaan, mitä syytetty on tähän saakka sanonut?
Tämä onneton kysymys sai koko salin kirjureista kuuntelijoihin saakka purskahtamaan niin raikuvaan, niin hillittömään, niin rajuun ja yleiseen nauruun, että kumpikin kuuro sen ehdottomasti huomasi. Quasimodo kääntyi ja kohautti halveksivasti kyttyräänsä, samalla kun mestari Florian, joka hämmästyi niinkuin hänkin ja luuli, että kuulijain naurun oli herättänyt jokin syytetyn pilkallinen vastaus, jonka hän vain näki olkapäidenkohauksena, huudahti kiukkuisena:
— Tuo vastaus saattaisi viedä hirteen, senkin lurjus! Tiedätkö, kenelle puhut?
Nämä sanat eivät olleet omiaan vaimentamaan yleistä hilpeyttä. Ne tuntuivat niin eriskummaisilta ja hupsuilta, että nauru tarttui jopa Parloir-aux-Bourgeois'n vahtimestareihinkin, eräänlaisiin keihäillä varustettuihin palvelijoihin, joiden virkapukuun kuului tyhmyyskin. Quasimodo yksin pysyi järkähtämättömän vakavana siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hän tajunnut rahtuakaan siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Tuomari, joka yhä kiihtyi, katsoi olevansa velvollinen jatkamaan samaan tapaan, toivoen siten saattavansa syytetyn pelon valtaan, mikä sitten vaikuttaisi kuulijoihinkin ja saisi heidät taas osoittamaan oikeudelle sille kuuluvaa kunnioitusta.
— Vai niin, senkin roisto ja veijari, vai suvaitset sinä loukata Châtelet'n tutkintotuomaria, Pariisin poliisituomaria, jonka tehtävänä on tutkia rikoksia, rauhan ja järjestyksen häiritsemisiä ja muita konnantöitä, valvoa kaikkia ammatteja ja elinkeinoja ja ehkäistä etuileminen, huolehtia kaduista ja toreista, pitää silmällä siipikarjan ja metsänriistan myyjiä, mittauttaa puut ja muut polttoaineet, puhdistaa kaupunki liasta ja ilma ruton saastutuksesta, sanalla sanoen, alituiseen valvoa yleisön parasta ja ilman korvausta tai palkan toivoakaan! Tiedätkö, että olen Florian Barbedienne, herra kaupunginvoudin lähin mies ja sitä paitsi komissaari, kuulustelu-, tarkastus- ja tutkintotuomari ja minulla on samat järjestyksenvalvojan- ja esimiehenoikeudet!
Mikään ei saa toiselle kuurolle puhuvaa kuuroa lopettamaan lörpötystään. Herra yksin tietää, milloin ja missä mestari Florian olisi laskeutunut jälleen maan pinnalle, kohottuaan täten korkeamman kaunopuheisuuden piiriin, jollei salin perällä oleva matala ovi olisi äkkiä avautunut ja herra kaupunginvouti itse astunut siitä sisälle.