Hänen tulonsa ei kuitenkaan saanut mestari Floriania vaikenemaan.
Hän vain teki puolikäännöksen kantapäillään, ja suunnaten
kaupunginvoutiin tuon kaunopuheisen puuskan, joka äsken oli jylissyt
Quasimodon pään yllä, hän jatkoi:
— Kunnioitettava herra, minä tuomitsen sen rangaistuksen, jonka suvaitsette määrätä tälle miehelle oikeuden karkeasta ja hämmästyttävästä loukkaamisesta.
Hän istuutui aivan hengästyneenä ja kuivasi suuria hikipisaroita, joita helmeili hänen otsaltaan kostuttaen kyyneleiden tavoin hänen edessään levällään olevia asiakirjapinkkoja. Herra Robert d'Estouteville rypisti kulmakarvansa ja kääntyi Quasimodon puoleen niin käskevin ja merkitsevin elein, että kuuro älysi jotain olevan tekeillä.
Kaupunginvouti lausui ankaralla äänellä:
— Mitä sinä, lurjus olet tehnyt, että olet joutunut tänne?
Kellonsoittajaraukka, joka luuli kaupunginvoudin kysyvän hänen nimeään, katkaisi tavallisen vaiteliaisuutensa ja vastasi käheällä ja särähtelevällä äänellä:
— Quasimodo.
Vastaus sopi niin huonosti kysymykseen, että kuulijat purskahtivat uudelleen nauruun, ja herra Robert huudahti kiukusta punaisena:
— Aijotko tehdä pilkkaa minustakin, senkin roisto?
— Notre-Damen kellonsoittaja, vastasi Quasimodo, luullen tuomarin tahtovan tietää mikä hän oli.