— Kellonsoittaja! kertasi kaupunginvouti, joka oli herännyt liian
huonolla tuulella, sietääkseen raivostumatta sellaisia vastauksia.
— Kellonsoittaja! Minä annan raippojen soittaa selkääsi kaikissa
Pariisin kadunristeyksissä. Kuuletko, lurjus?
— Jos tahdotte tietää ikäni, sanoi Quasimodo, niin luulen, että
Martinpäivänä täytän kaksikymmentä vuotta.
Se oli jo liikaa. Kaupunginvouti ei voinut enää hillitä itseään.
— Vai teet sinä, kurja, pilkkaa kaupunginvoudin virasta! Herrat piiskurit, viekää tämä lurjus Grèven kaakinpuuhun ja ruoskikaa häntä siellä kokonainen tunti perusteellisesti. Siinä hänen palkkansa, Herra paratkoon! Ja lisäksi tahdon tuomion julistettavaksi neljän valantehneen torvensoittajan läsnäollessa Pariisin varakreivikunnan seitsemässä linnoituspiirissä.
Kirjuri ryhtyi heti laatimaan tuomiota.
— Jumal'auta! Siinäpä oli mainio tuomio! huusi nurkastaan tuo pieni ylioppilas Jehan Frollo du Moulin.
Kaupunginvouti kääntyi ja kiinnitti Quasimodoon säkenöivän katseensa.
— Luulenpa, että se roisto sanoi jumal'auta! Kirjuri, lisätkää
kaksitoista denieriä sakkoa kirouksesta, ja puolet siitä tulee
Saint-Eustachen kirkkorahastoon. Minä kunnioitan erityisesti
Saint-Eustachea.
Hetken päästä oli tuomio valmis. Sisällys oli lyhyt ja yksinkertainen. Pariisin kaupunginvoudin- ja varakreivikunnan oikeudenkäyttöä eivät presidentti Thibaut Baillet ja kuninkaallinen asianajaja Roger Barmne vielä olleet uudistaneet. Sitä ei vielä rasittanut tuo viisastelujen ja mutkikkaitten menetelmäin viidakko, jonka nuo kaksi lainoppinutta siihen istuttivat kuudennentoista vuosisadan alussa. Kaikki oli selvää, suoraa ja yksinkertaista. Käytiin suoraan päämäärään, ja heti nähtiin jokaisen polun päässä, joita pensaikot ja poikkitiet eivät hämmentäneet, teili, hirsipuu tai kaakinpuu. Tiedettiin ainakin minne mentiin.
Kirjuri ojensi kaupunginvoudille tuomion, jonka alle tämä painoi sinettinsä ja lähti sen jälkeen salista tehdäkseen kierroksen oikeussalien läpi sellaisessa mielentilassa, joka sinä päivänä varmasti täytti kaikki Pariisin vankilat. Jehan Frollo ja Robin Poussepain nauroivat partaansa. Quasimodo seurasi kaikkea välinpitämättömän ja hämmästyneen näköisenä.