— Kaarle VI! kuningas Kaarle VI! mutisi nuori kapteeni ja kierteli viiksiään. — Hyvä Jumala, miten vanhoja asioita tuo kunnon rouva muistaakin!
Madame de Gondelaurier jatkoi:
— Todellakin kauniita seinäverhoja. Niin erinomaista työtä, että sitä pidetään aivan harvinaisena!
Samassa huudahti Bérangère de Champchevrier, pieni hento seitsenvuotias, joka katseli torille parvekkeen kaiteitten läpi:
— Oh! katsokaahan täti Fleur-de-Lys, miten kaunis tanssijatar tuolla tanssii torilla ja soittaa tamburiinia rahvaalle!
Kuului todellakin tamburiinin sointuvaa helinää.
— Joku mustalainen, virkkoi Fleur-de-Lys kääntyen välinpitämättömästi torille päin.
— Katsotaan! Katsotaan! huudahtivat hänen vilkkaat toverinsa. He juoksivat kaikki parvekkeelle Fleur-de-Lys'n seuratessa hitaasti heitä miettien sulhasensa kylmyyttä. Tämä oli puolestaan hyvillään tästä ikävän keskustelun katkeamisesta ja vetäytyi huoneen perälle tyytyväisenä kuin sotilas, joka pääsee vapaaksi vahtipalveluksesta. Tämä Fleur-de-Lys'n palvelu oli kuitenkin suloista ja hauskaa, niin oli hänestä itsestäänkin kerran tuntunut; mutta kapteeni oli vähitellen veltostunut; ja lähenevä avioliitto oli kylmentänyt häntä päivä päivältä. Hän oli muuten huikenteleva ja hänen makunsa (jos saamme sanoa?) hieman alhainen. Vaikkakin hän oli sangen ylhäistä syntyperää, oli hän sotilasuransa aikana oppinut sotilaan tavoille. Kapakkaelämä ja muu siihen kuuluva oli hänen mieleistään. Parhaiten hän viihtyi karkeitten sanojen, sotilasmaisen mielistelyn, helposti antautuvien kaunottarien ja vaivattoman menestyksen piirissä. Kotoa hän oli kuitenkin perinyt hieman kasvatusta ja tapoja, mutta hän oli liian nuorena lähtenyt maailmalle, liian nuorena joutunut sotilaselämään, ja aatelista kiiltoa kulutti päivä päivältä sotilaan olkavyö. Hänellä oli vielä sen verran säädyllisyyttä, että kävi silloin tällöin morsiamensa luona, mutta hän tunsi olonsa Fleur-de-Lys'n seurassa yhä kiusallisemmaksi; ensinnäkin siksi, että jaettuaan rakkauttaan sinne tänne hänellä oli sitä sangen vähän jäljellä morsiantaan varten, ja toiseksi siksi, että hän noiden ankarain, siveiden, samettipukuisten naisten joukossa alituiseen pelkäsi, että hänen kirouksiin tottunut kielensä yhtäkkiä sylkisi suitset suustaan ja nelistäisi suoraan kapakkaan. Siitä vasta kaunis juttu syntyisi!
Muuten tämä kaikki yhtyi hänessä suureen loistonhaluun puvun ja ulkomuodon suhteen. Sovitettakoon nämä seikat toisiinsa, miten parhaaksi nähdään. Minä vain kerron.
Hän oli seisonut hetken miettien tai miettimättä nojaten ääneti veistoksilla koristettuun uuninkylkeen, kun Fleur-de-Lys äkkiä kääntyi ja puhutteli häntä. Tuo nuori tyttöraukka oli vain vastenmielisesti näyttänyt loukkaantumistaan.