— Eikö se ole niitä mustalaisia, jotka viime vuonna saapuivat
Gibard-portin kautta?
— Hyvä äiti, sanoi Fleur-de-Lys hiljaa, sen nimi on nyt Porte d'Enfer.
Neiti de Gondelaurier tiesi, miten hänen äitinsä vanhanaikaiset puhetavat harmittivat kapteenia. Hän ryhtyikin ivailemaan mutisten itsekseen:
— Porte Gibard! Porte Gibard! Sen kautta kai Kaarle VI saapuu kaupunkiin!
— Täti! huudahti Bérangère, jonka silmät olivat alati liikkeellä ja nyt äkkiä kiintyivät Notre-Damen tornin huippuun, — mikä musta mies tuolla ylhäällä on?
Kaikki tytöt katsahtivat ylös. Siellä nojasi todellakin joku mies pohjoisen, Grève-torin puoleisen tornin ylimmän pengermän kaiteeseen. Hän oli pappi. Saattoi selvästi erottaa hänen pukunsa ja hänen käsiä vasten nojaavan päänsä. Hän seisoi muuten liikahtamatta kuin kuvapatsas. Hänen katseensa oli järkähtämättä suuntautuneena torille.
Siinä oli haukan liikahtamattomuutta, joka on keksinyt varpusenpesän ja tarkastaa sitä.
— Se on Josas'n herra arkkidiakoni, sanoi Fleur-de-Lys.
— Teilläpä on hyvät silmät, jos tunnette hänet täältä saakka, huomautti Gaillefontaine.
— Miten hän katselee tuota pikku tanssijatarta! virkkoi Diane de
Christeuil.