— En tiedä, vastasi Gringoire. — Ehkä hän luulee tuossa sanassa olevan jonkin salaisen taikavoiman. Hän toistaa sitä usein puoliääneen luullessaan olevansa yksin.
— Oletko varma, virkkoi Claude katse läpitunkevana, — että se on vain sana, eikä nimi?
— Kenen nimi? virkkoi runoilija
— Mistä minä tiedän? sanoi pappi.
— Sanonpa mitä minä arvelen, herra. Mustalaiset lienevät tulenpalvelijoita ja kunnioittavat aurinkoa. Siitä Febus.
— Se ei ole minusta niinkään selvää kuin teistä, mestari Pierre.
— Olkoon miten tahansa, se ei liikuta minua. Mutiskoon Febustaan mielensä mukaan. Varmaa vain on, että Djali pitää jo minusta melkein yhtä paljon kuin hänestä.
— Kuka on Djali?
— Se on vuohi.
Arkkidiakoni nojasi leukansa kättä vasten ja näytti vaipuvan mietteisiin. Yhtäkkiä hän käännähti Gringoiren puoleen.