— Sinä siis vannot, ettet ole koskenut häneen?
— Kehenkä? kysyi Gringoire, vuoheenko?
— Ei, tuohon naiseen.
— Vaimooni! Vannon, etten ole.
— Ja sinä olet usein kahden hänen kanssaan?
— Joka ilta hyvän hetken.
Dom Claude rypisti kulmakarvansa.
— Oh! oh! solus cum sola non cogibuntur orare Pater noster.
[Kahden kesken eivät he tule lukeneeksi Isä meitää.]
— Sieluni autuuden kautta, enkö voikin lukea Pateria ja Ave Mariaa ja Credo in Deum patrem omnipotentemia [Uskon Jumalaan Isään kaikkivaltiaaseen] ilman, että hän välittää minusta enempää kuin kana kirkosta.
— Vanno äitisi kohdun kautta, toisti arkkidiakoni rajusti, — ettet edes sormenpäälläsi ole koskenut tuohon olentoon.