Kapteeni oli hyvin koreasti pukeutunut; hänellä oli kauluksessa ja hihankäänteissä kultaripsuja, mikä oli ylen hienoa siihen aikaan.
Dom Claude saattoi vain vaivoin kuulla heidän keskustelunsa, niin kohisi veri hänen jyskyttävissä ohimoissaan.
(Rakkauskeskustelu on yleensä sangen kulunutta. Se on ikuista minä rakastan sinua. Sointuvia lauseita, jotka ovat sangen alastomia ja mauttomia välinpitämättömästä kuulijasta, kun niitä ei ole sievistetty millään koristuksilla. Mutta Claude ei kuunnellut niitä välinpitämättömänä.)
— Oh, sanoi nuori tyttö nostamatta katsettaan, — älkää halveksiko minua, korkea-arvoisa herra Febus. Minä tunnen, että se mitä nyt teen, on pahaa.
— Halveksiako teitä, kaunis lapsi! vastasi upseeri ylemmyyden ylhäisellä mielistelyllä, — halveksiako teitä, Herra nähköön!
Ja miksi?
— Kun teitä seurasin.
— Tässä kohdassa, kaunoiseni, emme ole yhtä mieltä. Minun ei pitäisi teitä halveksia, vaan vihata.
Tyttö katsahti häneen kauhistuneena:
— Vihata minua! mitä sitten olen tehnyt?