Tyttö oli jo jonkin hetken ollut vaipuneena suloisiin ajatuksiinsa, uneksien hänen äänensä sointua kuunnellen, tarkkaamatta sanojen merkitystä.
— Oh! te tulette onnelliseksi, jatkoi kapteeni, ja samalla hän hiljaa aukasi mustalaistytön vyön.
— Mitä te teette? sanoi tyttö elostuen. Tämä kosketus oli herättänyt hänet unelmistaan.
— En mitään, vastasi Febus. Sanoin vain, että teidän tulee ottaa pois koko tämä hupsu katuvaatetus, kun olette minun kanssani.
— Kun olen teidän kanssanne, Febukseni! sanoi tyttö hellästi.
Hän kävi taas miettiväksi ja äänettömäksi.
Kapteeni kietoi hänen lempeydestään rohkaistuneena kätensä hänen vyötäisilleen, hänen ollenkaan vastustelematta, ja alkoi hiljalleen päästellä auki tyttöraukan kureliiviä saattaen hänen puseronsa sellaiseen epäjärjestykseen, että huohottava pappi näki mustalaistytön kauniin, paljaan olkapään pistävän esiin harsosta kuin taivaanrannan usvasta nousevan kuun.
Tyttö antoi Febuksen jatkaa. Hän ei näyttänyt sitä huomaavankaan. Rohkean kapteenin silmät kiiluivat. Äkkiä kääntyi tyttö hänen puoleensa:
— Febus, sanoi hän äänessään ääretön rakkauden tuntu, — opeta minulle uskontoasi.
— Uskontoani! huudahti kapteeni purskahtaen nauruun. — Minunko pitäisi opettaa teille uskontoani! Tuli ja leimaus! Mitä te minun uskonnollani teette?