— Ja Pariisin teurastamon luona oli lavoja, jotka esittivät Dieppen vallituksia!
— Ja kun legaatti kulki ohi, muistathan, Gisquette, hyökättiin niille ja kaikki englantilaiset surmattiin.
— Ja Châtelet-portinkin luona oli sangen kauniita esiintyjiä!
— Ja Rahanvaihto-sillalla, joka oli kokonaan veralla verhottu!
— Ja kun legaatti kulki ohi, laskettiin sillalta lentoon enemmän kuin kaksisataa tusinaa kaikenlaisia lintuja; se oli oikein kaunista, Liénarde.
— Tänään esitetään vielä kauniimpaa, sai vaaleaverinen, joka näytti kärsimättömästi kuuntelevan heidän puhettaan, viimein sanotuksi.
— Arveletteko siis, että tämä mysteeri on kaunis? Gisquette sanoi.
— Varmasti, tuntematon vastasi; sitten hän lisäsi hiukan painottaen sanojaan: — Hyvät neidit, minä olen sen tekijä.
— Todellako? tytöt kysyivät hämmästyneinä.
— Toden totta! runoilija vastasi hiukan suoristautuen. — Meitä on oikeastaan kaksi: Jehan Marchand, joka on sahannut laudat, pystyttänyt teatterin ja tehnyt puusepäntyöt, ja minä, joka olen kirjoittanut näytelmän. — Nimeni on Pierre Gringoire.