— Hyh! paimenlauluja moraliteetissa! huudahti tuntematon. — Ei pidä sekoittaa runoudenlajeja. Jos se olisi ilveily, niin silloin kyllä.
— Sepä vahinko, Gisquette virkkoi. — Silloin nähtiin Ponceaun suihkukaivolla villejä miehiä ja naisia, jotka tappelivat ja tekivät kaikenlaisia liikkeitä laulaen motetteja ja paimenlauluja.
— Se, mikä sopii legaatille, ei sovi prinsessalle, tuntematon huomautti kuivasti.
— Ja heidän vieressään, Liénarde virkkoi, — soitettiin kaikenlaisilla soittokoneilla komeita säveleitä.
— Ja ohikulkijain virkistykseksi suihkukaivo vuodatti kolmesta putkesta viiniä, maitoa ja mausteviiniä, joita sai juoda ken halusi.
— Ja vähän matkan päässä Ponceausta La Trinité-kirkon luona, virkkoi
Liénarde, — näyteltiin kärsimystarinaa ilman puhetta.
— Niin, sitä en milloinkaan unohda! Gisquette huudahti. — Jumala ristillä ja ryövärit kummallakin puolella häntä.
Nyt alkoivat nuo nuoret lavertelijat, jotka joutuivat aivan haltioihinsa muistellessaan herra legaatin saapumista, puhua yhtaikaa.
— Ja kauempana Maalarienportin luona oli muita koreasti puettuja esiintyjiä.
— Ja muistatko, Gisquette, Saint-Innocent-suihkukaivon luona sitä metsästäjää, joka huikean koiranhaukunnan ja torventoitotusten kaikuessa ajoi naarashirveä!