— Jo tyhjä, tuhat tulimmaista! eikä minulla ole enää rahaa! Isabeau, hentukkani, en ole tyytyväinen Jupiteriin, ennen kuin hän on muuttanut sinun valkeat nisäsi mustiksi pulloiksi, joista voin imeä Beauneviiniä yötä päivää.
Tämä kaunis sutkaus nauratti ilotyttöä, ja Jehan lähti ulos.
Dom Claude ehti töin tuskin heittäytyä maahan, ettei veli näkisi ja tuntisi häntä. Katu oli onneksi pimeä, ja ylioppilas oli juovuksissa. Hän äkkäsi kuitenkin lokaisella kadulla makaavan miehen.
— Oh! hoh! hän sanoi, veijari on viettänyt hauskan päivän.
Hän tönäisi jalallaan dom Claudea, joka pidätti hengitystään.
— Tukkihumalassa, jatkoi Jehan. Hitto vie, täynnä kuin tynnyri! Oikea viinitynnyristä irroittunut iilimato. Kaljupäinen, hän lisäsi kumartuen; vanha mies! Fortunate senex! [Onnellinen vanhuus!]
Dom Claude kuuli hänen loittonevan mutisten:
— Kaikki samanlaisia! Järki on mainio asia, ja veljeni arkkidiakoni on onnellinen, hän kun on sekä viisas että varakas.
Arkkidiakoni nousi ylös ja juoksi minkä pääsi Notre-Damea kohti, jonka valtavien tornien hän näki kohoavan hämärässä kattojen yllä.
Saapuessaan hengästyneenä kirkon torille hän pysähtyi eikä heti uskaltanut nostaa katsettaan tuota synkkää rakennusta kohden.