Tällä välin mustalaistyttö lepäsi yhä polvillaan ja huusi ankaran mielenliikutuksen vallassa:
— Oh! tuolla hän laskeutuu hevosen selästä! — Hän astuu tuonne taloon! — Febus! — Hän ei kuule minua lainkaan! — Febus! — Miten tuo nainen on ilkeä, kun puhuu hänelle yhtaikaa kuin minä! — Febus! Febus!
Kuuro katseli häntä. Hän ymmärsi nuo liikkeet ja eleet.
Kellonsoittajaraukan silmä täyttyi kyynelillä, mutta hän ei antanut
ainoankaan tipahtaa. Äkkiä hän veti hellä varoen tyttöä hihasta.
Tyttö kääntyi. Quasimodo oli jälleen rauhallisen näköinen ja sanoi:
— Tahdotteko, että menen noutamaan häntä? Esmeralda päästi riemuhuudon.
— Oh! menkää! juoskaa! nopeasti! Tuo kapteeni! Tuo kapteeni! Tuokaa hänet tänne, niin minä rakastan teitä!
Hän syleili Quasimodon polvia. Tämä ei voinut olla surullisesti ravistamatta päätään.
— Minä tuon hänet luoksenne, sanoi hän heikolla äänellä. Sitten hän kääntyi ja riensi pitkin askelin portaille, huokausten täyttäessä hänen rintansa.
Päästyään alas torille näki hän vain kauniin hevosen, joka seisoi sidottuna Gondelaurier'n talon portin pieleen. Kapteeni oli mennyt sisälle.
Hän kohotti katseensa kirkon katolle. Esmeralda oli siellä yhä samassa paikassa, samassa asennossa. Hän nyökäytti surullisesti päätään tytölle ja nojautui sitten Gondelaurier'n talon portinpylvästä vasten päättäen odottaa, kunnes kapteeni tulisi takaisin.
Gondelaurier'n talossa oli kutsut, joita on tapana pitää ennen häitä. Quasimodo näki paljon väkeä menevän sisälle, mutta ei kenenkään poistuvan. Tuontuostakin hän katsahti katolle. Mustalaistyttö seisoi yhtä liikkumattomana kuin hänkin. Renki tuli irroittamaan hevosta ja vei sen talon talliin.