Quasimodon silmä välähti. Hän liikahti syöksyäkseen kapteenin kimppuun, mutta pysähtyi sitten ja sanoi:
— Ah! miten onnellinen te olette, jolla on joku, joka rakastaa! Hän pani painoa sanalle joku ja huudahti päästäessään suitset:
— Menkää sitten!
Febus kannusti kiroten hevostaan, ja Quasimodo näki hänen katoavan yön pimeyteen.
— Oh! sanoi kuuroraukka hiljaa, hylätä sellainen!
Hän palasi Notre-Dameen, sytytti lamppunsa ja nousi torninportaita katolle. Mustalaistyttö seisoi yhä paikallaan, kuten hän oli odottanutkin. Niin pian kun hän näki Quasimodon, riensi hän tätä vastaan.
— Yksin! huudahti hän ja väänteli tuskaisena kauniita käsiään.
— En voinut löytää häntä, sanoi Quasimodo kylmästi.
— Häntä olisi pitänyt odottaa koko yö! sanoi tyttö kiivaasti.
Quasimodo näki hänen suuttuneen liikkeensä ja ymmärsi nuhteen.