— Pierre Gringoire, sanoi arkkidiakoni, — miten on käynyt tuon pienen mustalaistanssijattaren?
— Esmeraldan? Vaihdattepa te äkkiä puheenaihetta.
— Eikö hän ollut teidän vaimonne?
— Oli, särjetyllä ruukulla vihitty. Meidän naimiskauppamme kestää neljä vuotta. — Mutta kesken kaiken, lisäsi Gringoire katsellen arkkidiakonia puolittain veitikkamaisin ilmein, — te ajattelette siis yhä häntä?
— Ja te, te ette enää ajattele häntä?
— Perin vähän. — On niin paljon muuta!… Hyvä Jumala, miten tuo pieni vuohi oli sievä!
— Eikö tuo mustalaistyttö pelastanut teidän henkeänne?
— Se on totta, Herra paratkoon!
— No niin, miten hänen on käynyt? Minne hän on joutunut?
— Sitä en tiedä sanoa. Luulen, että hänet on hirtetty.