— Sitten? Hän lähtisi pois teidän vaatteissanne, te jäisitte jäljelle hänen vaatteissaan. Te joutuisitte ehkä hirteen, mutta hän pelastuisi.
Gringoire kynsäisi korvallistaan vakavan näköisenä.
— Sitä ajatusta en tosiaankaan itse olisi koskaan keksinyt, hän sanoi.
Dom Clauden odottamaton ehdotus oli äkkiä pimittänyt runoilijan avoimet ja huolettomat kasvot aivan kuin italialaisen hymyilevän maiseman vihainen tuulenpuuska, joka peittää auringon pilveen.
— No, Gringoire! mitä sanotte siitä keinosta?
— Sanon, hyvä mestari, ettei minua ehkä hirtettäisi, vaan että minut varmasti hirtetään.
— Eihän se muuta asiaa.
— Piru vieköön! sanoi Gringoire
— Hän on pelastanut teidän henkenne. Maksaisitte siten velkanne.
— On paljon muita velkoja, joita en maksa!