Toisen kerran hän sanoi:
— Ohhoh! onpa siinä paksu kirje! Mitähän veljemme keisari meille ilmoittaa?
Hän alkoi silmäillä kirjettä huudahtaen silloin tällöin:
— Todellakin! Saksa on aivan uskomattoman suuri ja mahtava. —
Mutta älkäämme unohtako vanhaa sananlaskua: Kaunein kreivikunta on
Flanderi; kaunein herttuakunta Milano; kaunein kuningaskunta Ranska.
— Eikö niin herrat flaamilaiset?
Tällä kertaa kumarsi Coppenolekin yhdessä Willem Rymin kanssa.
Sukankutojan isänmaallisuutta oli kutkutettu.
Viimeinen kirje sai Ludvig XI:n silmäkulmat rypistymään.
— Mitä tämä on? huudahti hän. Kanteita ja valituksia linnueitamme vastaan Pikardiassa! Olivier kirjoittakaa heti paikalla herra marsalkka de Rouault'lle. — Että kuri höltyy. — Että henkivartioväen santarmit, aatelisjunkkarit, tarkka-ampujat ja sveitsiläiset kohtelevat kansaa huonosti kaikella tavalla. Että sotilaat eivät tyydy edes siihen, mitä talonpoikain taloissa on tarjottavana, vaan pakottavat heitä lyönneillä ja iskuilla noutamaan kaupungista viiniä, kalaa, mausteita ja muuta tarpeetonta. — Että herra kuningas tietää sen. — Että me aiomme suojella kansaamme vääryyksiltä, varkauksilta ja rosvouksilta. — Että se on tahtomme, Pyhän Neitsyen nimessä! — Ettei meitä muuten miellytä, että viulunvinguttajat, parturit ja kuormarengit käyvät pukeutuneina samettiin, silkkiin ja kultaketjuihin aivan kuin ruhtinaat. — Että sellainen turhamaisuus ei ole Jumalalle mieleistä. — Että me, joka olemme aatelinen, tyydymme takkiin, jonka kangas maksaa kuusitoista pariisilaista souta kyynärä. — Että herrat kuormarengit voivat vallan hyvin alentua käyttämään samaa lajia, hekin! — Käskemme ja teemme tiettäväksi. — Ystävällemme herra de Rouault'lle. — Hyvä.
Hän saneli tämän kirjeen korkealla, pontevalla äänellä ja puuskittain. Juuri kun hän sai lopetetuksi, aukeni ovi, ja sisään syöksyi muuan henkilö kauhistuneen näköisenä ja huutaen:
— Teidän majesteettinne! kansanmeteli Pariisissa!
Ludvig XI:n vakavat kasvonpiirteet jännittyivät, mutta tämä mielenliikutuksen ainoa näkyvä ilmaus katosi salaman nopeasti. Hän hillitsi itsensä ja sanoi rauhallisen ankarasti: