— Ovat, keihäillä, viikatteilla, pyssyillä, kuokilla ja muilla sangen vaarallisilla aseilla.
Kuningasta ei tämä luettelo näyttänyt lainkaan huolestuttavan.
Mestari Jacques luuli olevansa velvollinen lisäämään:
— Jollei teidän majesteettinne heti lähetä voudille apua, hän on hukassa.
— Me lähetämme, sanoi kuningas koettaen näyttää vakavalta. Hyvä. Tietenkin lähetämme. Herra vouti on ystävämme. Kuusituhatta! Aika sisukkaita narreja! Heidän rohkeutensa on ihmeellinen ja me olemme siitä sangen närkästyksissämme. Mutta meillä on vähän väkeä täällä tänä yönä. — Huomisaamuna on aikaa.
Mestari Jacques huudahti:
— Heti paikalla, teidän majesteettinne! Huomiseen mennessä on voudin talo ehditty ryöstää vaikka kaksikymmentä kertaa, hänen arvoansa häväistä ja hänet itsensä hirttää. Jumalan tähden, teidän majesteettinne! lähettäkää ennen huomisaamua.
Kuningas katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi:
— Sanoin teille, huomisaamuna.
Se oli noita katseita, joihin ei vastata mitään. Hetken vaitiolon jälkeen virkkoi Ludvig XI:
— Veli Jacques, tehän voitte sen sanoa? Miten laajalle ulottui… ulottuu, oikaisi hän, voudin läänioikeus?