— Mutta teidän majesteettinne! huudahti äkkiä Jacques Coictier, miten on sen ankaran sairauden laita, jonka vuoksi teidän majesteettinne antoi kutsua minua?
— Oh! sanoi kuningas, — minä kärsin todellakin kovasti. Korvissani suhisee ja tuliharavat karvivat rintaani.
Coictier tarttui kuninkaan käteen ja alkoi tärkeän näköisenä tunnustella hän valtasuontaan.
— Katsokaa, Coppenole, sanoi Rym kuiskaten. Siinä hän on Coictier'n ja Tristanin välissä. Siinä on hänen koko hovinsa. Lääkäri häntä itseään varten, pyöveli muita varten.
Koetellessaan kuninkaan valtasuonta Coictier kävi yhä levottomamman näköiseksi. Ludvig XI tarkasteli häntä hieman rauhattomana. Coictier'n kasvot synkkenivät silminnähtävästi. Tuon kunnon miehen ainoa viljelysmaa oli kuninkaan huono terveys. Hän viljelikin sitä parhaalla taidollaan.
— Ohhoh! mutisi hän vihdoin, tämä on todellakin vakavaa.
— Onko? sanoi kuningas levottomana.
— Pulsus creber, anhelans, crepitans, irregularis [Tiheitä, läähättäviä, kaikuvia, epäsäännöllisiä lyöntejä], jatkoi lääkäri.
— Herra paratkoon!
— Kolmessa päivässä voi tämä tehdä lopun miehestään.