— Kiiruhda! huusi Tristan, joka tällä välin oli asettanut väkensä kehään Rotankolon ympärille ja itse istui hevosen selässä hirsipuun luona.
Henriet meni poliisipäällikön luo uudelleen. Hän oli asettanut köysikäärön maahan ja pyöritteli hämillään hattuaan käsissään.
— Herra, mistä sinne sisälle menisi? kysyi hän.
— Ovesta.
— Ei ole ovea. — Ikkunasta.
— Se on liian ahdas.
— Suurenna sitä, sanoi Tristan suuttuneena. Eikö sinulla ole työaseita?
Äiti katseli loukostaan henkeä pidättäen. Hän ei enää toivonut mitään, hän ei tiennyt, mitä tahtoi, mutta hän ei tahtonut että hänen tyttärensä otettaisiin häneltä.
Henriet Cousin meni noutamaan työaselaatikkoaan Maisonaux-Piliers'n vajasta. Hän otti sieltä myös kaksoisportaat, jotka hän heti pystytti hirsipuuta vasten. Viisi kuusi poliisimiestä aseistautui piikkikuokilla ja rautakangeilla, ja Tristan tuli heidän mukanaan aukolle.
— Eukko, sanoi poliisipäällikkö ankaralla äänellä, luovuta tyttö meille hyvällä.