Erakko katseli häntä aivan kuin ei ymmärtäisi mitään.
— Perhana! jatkoi Tristan, mitä sinulla on sitä vastaan, että tämä noita hirtetään niinkuin kuningas tahtoo?
Erakko raukka nauroi raivoisaa nauruaan.
— Mitäkö? Hän on minun tyttäreni.
Äänensävy, jolla hän sanoi tämän, sai itse Henriet Cousinin vavahtamaan.
— Olen siitä pahoillani, vastasi poliisipäällikkö. Mutta se on kuninkaan armollinen tahto.
Erakko nauroi vielä kamalammin ja huusi:
— Mitä sinun kuninkaasi minulle kuuluu? Sanon sinulle, että hän on minun tyttäreni!
— Murtakaa seinä, sanoi Tristan.
Jotta saisi tarpeeksi suuren aukon, tarvitsi vain irrottaa suuri kivi ikkuna-aukon alta. Kun äiti kuuli rautakankien ja piikkikuokkien iskeytyvän hänen varustukseensa, hän päästi hirvittävän huudon ja alkoi sitten tavattoman nopeasti juosta ympäri komeroaan, minkä petoeläinten tavan hän oli oppinut häkissään. Hän ei sanonut enää mitään, mutta hänen silmänsä liekehtivät. Sotilaat tunsivat kauhun jäätävän sydäntään.