Miehet sitävastoin olivat ihastuneita ja paukuttivat käsiään.
Quasimodo, tämän melun kohde, seisoi yhä synkkänä ja vakavana kappelin kynnyksellä ja antoi ihmetellä itseään.
Eräs ylioppilaista, luullakseni Robin Poussepain, meni aivan hänen eteensä ja nauroi hänelle vasten kasvoja. Sanaakaan sanomatta Quasimodo tarttui häneen ja heitti hänet pallona väkijoukkoon.
Ihastuksesta suunniltaan mestari Coppenole lähestyi häntä.
— Herra paratkoon! Pyhän Isän nimessä, etkös vain olekin kaunein rumilus, mitä milloinkaan olen nähnyt. Sinun sietäisi olla paavina sekä Roomassa että Pariisissa.
Samalla hän laski rattoisasti kätensä Quasimodon olalle. Tämä ei liikahtanutkaan. Coppenole jatkoi:
— Sinä olet hauska vekkuli, ja minua himottaisi mässätä kanssasi, maksoipa se sitten minulle vaikka pari tusinaa Tours'in livreä! [Tours'issa lyöty livre oli 20 soun arvoinen. — Suom. huom.] Mitäs sanot siitä?
Quasimodo ei vastannut.
— Herra paratkoon, oletko kuuro?
Hän oli todellakin kuuro.