VI. Esmeralda
Iloksemme voimme ilmoittaa lukijalle, että koko sen ajan, minkä tämä ilveily kesti, Gringoire ja hänen näytelmänsä olivat urheasti pitäneet puoliaan. Hänen ankaran valvontansa alaisina hänen näyttelijänsä olivat keskeyttämättä jatkaneet esitystä, ja hän itse oli yhtä herkeämättä kuunnellut sitä. Melusta huolimatta hän oli päättänyt jatkaa esitystä loppuun saakka eikä suinkaan ollut vielä heittänyt toivoaan, että yleisö sittenkin lopuksi palaisi takaisin. Tämä toivonsäde yhä kasvoi, kun hän näki Quasimodon, Coppenolen ja narripaavin koko meluavan seurueen korviasärkevällä kohulla lähtevän salista. Yleisö riensi jäljestä. — Hyvä, mietti hän, sinne menevät nyt kaikki melunpitäjät. — Onnettomuudeksi olivat kaikki melunpitäjät koko yleisö. Hetkessä tyhjeni koko suursali.
Totta puhuen oli vielä joitakin katselijoita jäänyt jäljelle. Siellä täällä salissa tai pienissä ryhmissä pylväiden ympärillä näkyi naisia, vanhuksia ja lapsia, jotka kai olivat saaneet kyllikseen huudosta ja melusta. Muutamia ylioppilaita istui vielä ikkunakomerossa ja katseli alas torille.
— Mainiota, tässähän on aivan tarpeeksi väkeä kuuntelemaan loppuun kappaletta. Niitä ei kylläkään ole paljoa, mutta valittua, sivistynyttä väkeä.
Tällöin hän huomasi, että soitantoa, jonka piti tehdä yleisöön voimakkain vaikutus Neitsyt Marian saapuessa, ei kuulunutkaan. Asiaa lähemmin tutkittaessa huomattiin, että narripaavin saattue oli takavarikoinut ja vienyt mennessään hänen orkesterinsa.
— Menettelee ilmankin, mietti Gringoire stoalaisen tyyneydellä.
Hän lähestyi erästä ryhmää, joka näytti keskustelevan hänen näytelmästään. Hänen onnistui kuulla seuraava sananvaihto:
— Tunnettehan Navarran palatsin, mestari Cheneteau, sen, joka kuului herra de Nemours'ille?
— Kyllä, vastapäätä Braque-kappelia.
— Sama juuri, valtiokonttori on vuokrannut sen Guillaume Alixandrelle, historianmaalarille, kuudesta livrestä kahdeksasta sousta vuodessa.