— Kylläpä ne vuokrat kohoavat.
— Vai niin! huokasi Gringoire, mutta muut kuuntelevat.
— Toverit, huusi äkkiä yksi ikkunakomerossa istuvista veitikoista. — Esmeralda! Esmeralda on torilla!
Tämä sana sai aikaan ihmeellisen vaikutuksen. Kaikki salissa olijat ryntäsivät ikkunaan ja kiipesivät ylös nähdäkseen torille, toistaen: Esmeralda! Esmeralda!
Samalla kuului ulkoa huikeita suosionosoituksia.
— Esmeralda? mitähän sekin merkinnee? mietti Gringoire ja väänteli käsiään epätoivoissaan. Nyt on, Herra nähköön, tullut ikkunain vuoro!
Hän kääntyi marmoripöytää kohden ja näki, että esitys oli keskeytynyt. Oli tullut hetki, jolloin Jupiterin piti ilmestyä salamansa kanssa. Mutta Jupiter seisoi aloillaan lavan juurella.
— Michel Giborne! huusi harmistunut runoilija, mitä sinä siellä teet? Onhan sinun vuorosi! Kiipeä ylös!
— Mahdotonta, vastasi Jupiter, eräs ylioppilas vei portaat.
Gringoire katsahti lavalle ja huomasi katkeran totuuden.
Kaikki liikenneyhteys oli katkaistu näyttämön ja pukukomeron väliltä.