— Kauhea todellakin! sanoi Gringoire, joka ei hellittänyt ajatustaan; mutta kuinka pääsitte hänen käsistään? Esmeralda hymyili, huokasi ja vaikeni.
— Tiedättekö, miksi hän seurasi teitä? kysyi Gringoire, joka koetti kiertotietä uudelleen päästä kysymykseensä.
— En tiedä, tyttö vastasi ja lisäsi heti vilkkaasti: mutta te seurasitte minua myös, miksi te minua seurasitte?
— Enpä todellakaan tiedä, Gringoire vastasi.
Keskustelu katkesi. Gringoire piirteli veitsellään pöytään. Tyttö hymyili ja näytti katselevan jotakin seinän lävitse. Äkkiä hän alkoi laulaa:
Quando las pintadas aves
Mudas están, y la tierra…
[Kun helmikanoilla on sulkasato, ja maa…]
Mutta hän keskeytti laulunsa yhtäkkiä ja alkoi hyväillä Djalia.
— Se on kaunis eläin tuo teidän vuohenne, sanoi Gringoire.
— Se on minun sisareni, tyttö vastasi.